Säännöllinen televisiotoiminta alkoi Suomessa 1950-luvun lopulla. Televisiota oli esitelty Kuurojen Lehdessä jo vuonna 1953, ja se oli herättänyt suurta kiinnostusta ja odotuksia. Käytännössä kuurot hyötyivät laitteesta vain vähän, koska televisio-ohjelmia tekstitettiin harvoin, ja useimmiten ne olivat ulkomaista viihdettä. He olisivat kaivanneet myös uutisia ja ajankohtaisohjelmia nähtäväkseen.
Vaikka televisiosta oli kuuroille käytännössä vain rajallisesti hyötyä, tuli heidän muiden tavoin maksaa vastaanottimille määrätty lupamaksu. Kuurojen Liitto anoi, että kuurot vapautettaisiin lupamaksuista, koska he eivät voineet hyödyntää television välittämää ääntä ja tekstityksiäkin oli vain vähän. Television omistajien tuli hankkia televisioluvan lisäksi myös radiolupa, jonka hankkimisesta kuurot henkilöt vapautettiin vasta vuonna 1968.
Kuurot kokivat tärkeäksi vaikuttaa myös televisio-ohjelmien sisältöön ja saada tarjolle kuuroutta ja kuuroja käsitteleviä ohjelmia. Lisäksi tavoitteena oli, että ohjelmiin saataisiin tekstityksiä tai viittomakielistä tulkkausta, mutta tämä toteutui pitkään vain ajoittain tai satunnaisesti. Viittomakielen opetusohjelmia saatiin televisioon 1970-luvulla.
Varsinainen muutos tapahtui vähitellen 1980-luvulta lähtien, kun televisioon alettiin saada viittomakielisiä uutiskatsauksia. 1990-luvun lopulla nousi puolestaan esille Yleisradion velvoite tuottaa palveluita myös viittomakielellä, koska viittomakieli mainittiin perustuslaissa. 2000-luvun alussa tavoitteeksi asetettiin, että viittomakielisille ohjelmille saataisiin oma ohjelmapaikka ja että digitaalitekniikan mahdollisuuksia hyödynnettäisiin. Syksyllä 2004 alkoikin uusi viittomakielinen ajankohtaisohjelma Viikko viitottuna.
Television mahdollisuudet palvella kuuroja paranivat merkittävästi 1980-luvun alussa, kun käyttöön tuli tekstitelevisio. Yleisradion Teksti-TV aloitti lähetyksensä vuonna 1981. Koska kuurot olivat yksi palvelun tärkeimmistä käyttäjistä, he saivat laitteiston hankkimiseen yhteiskunnan tukea.
Teksti-TV:n sivuilla oli jo 1980-luvun alussa luettavissa uutisia ja säätietoja. Pian toiminnan alettua myös kuulovammaisalan järjestöillä oli omat sivunsa. Tuolloin käytössä olevista viestimistä Teksti-TV olikin ehdottomasti nopein ja tarjosi tuoretta tietoa. Se siis vasta toi television hyödyt kuurojen ulottuville, koska ohjelmia oli nyt mahdollista tekstittää entistä enemmän. Vuonna 2005 jo 20 % kotimaisesta ohjelmatarjonnasta voitiin tekstittää.
1970-luvun alussa Suomessa tuli markkinoille uusi liikkuvan kuvan tallennusmuoto, videonauha. Kuurojen Liitto kiinnostui uutuudesta ja ottikin sen käyttöön nopeasti. Vuonna 1975 liitolla oli jo ensimmäinen kuvanauhuri ja studiokamera. Videonauhureita pyrittiin saamaan myös yhdistysten ja yksittäisten kuurojen käyttöön. Tavoitteena oli, että Kuurojen Liitto alkaisi itse tuottaa kuuroille suunnattuja video-ohjelmia.
1980-luvulla yksittäiset kuurot, koulut ja yhdistykset saivatkin sekä videonauhureita että kuukausittain toimitettavia viittomakielisiä videotiedotteita. Vähitellen Kuurojen Liittoon syntyi kokonainen videoyksikkö ammatillisine tiloineen ja laitteineen. 1990-luvun alussa sen toimittamia videotiedotteita jaettiin jo noin 1800 kotitalouteen. Videoyksikkö toteutti myös runsaasti ajankohtais- ja lastenohjelmia sekä kuurojen yhteisöstä kertovia ohjelmia.
Ensimmäinen kuulovammaisuutta käsittelevä ohjelma televisiossa oli vuonna 1962 esitetty Hiljainen maailma. Filmin oli ohjannut Eino Ritari Suomen Filmiteollisuus Oy:lle vuonna 1951. Yle Elävä arkisto.
Kuurojen videon kuukausitiedotteita alettiin julkaista vuonna 1983. Järjestyksessä toinen kuukausitiedote ilmestyi saman vuoden syyskuussa. Viittomakielinen kirjasto.
