Pommeja pakoon

Nimeni on Adem ja olen 50-vuotias afganistanilainen perheenisä. Olen tullut Suomeen pakoon kotimaani Afganistanin rauhattomuutta ja levottomuutta. Olin vuosia pakolaisena myös Pakistanissa, josta muutin sitten Suomeen vuonna 2002.

Afganistanin koko historia on levoton ja sotaisa. Viime vuosien tapahtumista voisin kertoa sen verran, että maassani oli vallassa Taliban-hallinto, joka sittemmin kaadettiin Yhdysvaltain johtaman liittouman avulla. Monet suomalaisetkin ovat varmasti kuulleet Taliban-hallinnon vaikutuksista kansalaisten arkeen. Talibanit mm. kielsivät naisilta opiskelun. Taistelut jatkuvat edelleen eikä Taliban-liikekään ole täysin nujerrettu. Maani on ollut miehitetty vuodesta 2001 alkaen. Nyt kaupungeissa on vähän rauhallisempaa, mutta Pakistanin rajan lähellä ihmisiä kuolee ja haavoittuu joka päivä. Kukaan ei uskalla vielä palata Afganistaniin.

Tulin Suomeen ilman perhettäni. Aluksi minun elämäni täällä Suomessa oli hyvin vaikeaa jo kielenkin takia. En ymmärtänyt mitään, mitä ihmiset puhuivat ympärilläni! Toinen asia oli sää: meilläpäin kesällä on +50 astetta lämmintä emmekä tarvitse mitään saunaa! Erilaista oli myös se, että suomalaiset elävät tiukan aikataulun mukaisesti. Meillä elämä oli vapaampaa.

Pidän Suomesta, koska Suomi on demokraattinen maa. Täällä saan olla rauhassa, toisin kuin Afganistanissa. Kukaan ei häiritse minun perheeni elämää. Minulla on vain vähän kokemuksia rasismista. Kerran joku humalainen huuteli minulle ja vaimolleni kadulle.  On tärkeää oppia suomen kieli, jotta voi keskustella suomalaisten kanssa. Silloin suomalaisten pelot ja ennakkoluulot poistuisivat. Olen oppinut suomen melko hyvin ja lapseni puhuvat oikein hyvin suomea. Vaimoni oppi vasta Suomessa kirjoittamaan, mistä olen kiitollinen viranomaisille ja opettajille. Mielestäni kielen oppimisen kautta ongelmat väistyvät.

Aikaa auttamiseen

Suurin osa vapaa-ajastani menee muiden afganistanilaisten auttamiseen. Ja aikaahan minulla on, koska olen tällä hetkellä työtön. Olen ollut Suomessa jo monta vuotta ja tiedän miten Suomessa toimitaan. Olen maahanmuuttajayhdistyksen perustajajäsen. Jäseniä yhdistyksessä on toistasataa. Toimin yhdistyksen puheenjohtajana tällä hetkellä.

Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa Suomeen muuttaneita afganistanilaisia pääsemään elämän alkuun helposti. Kerran viikossa koululaiset voivat kokoontua läksykerhoon, jossa he saavat apua vaikkapa matematiikan, historian tai äidinkielen tehtäviin. Yhdistys tukee pakolaisten kotoutumista myös siten, että heille neuvotaan, mistä erilaisia palveluja voi saada. Vedän ryhmää, jossa kerron afgaanipakolaisille, millaista apua tarjoaa esim. sosiaalitoimisto, sairaala, Kansaneläkelaitos tai pankki ja missä ne sijaitsevat.

Yksi yhdistyksen tärkeistä tehtävistä on ylläpitää kulttuuria. Erityisen tärkeää oman kulttuurin ja kielen säilyttäminen on lapsille ja nuorille, sillä he saattavat jonain päivänä palata takaisin Afganistaniin. Jos he eivät tunne sikäläistä elämäntapaa, heidän elämänsä tulee olemaan vaikeaa. Meillä on juhlatoimikunta, joka järjestää mm. itsenäisyyspäivän juhlan, syntymäpäiviä, hääjuhlia ja islamin uskontoon liittyviä juhlallisuuksia ja tilaisuuksia. Kerromme nuorille, mikä on milloinkin juhlan syy ja millaisia perinteitä siihen liittyy.

Kävin hakemassa muutamia kuukausia sitten poikani vaimon Pakistanista Suomeen. Hän oli siellä paossa sotaa. Minun tehtäväni on auttaa poikani perhettä pääsemään elämässä alkuun. Poikani vaimo ei osaa lukea eikä kirjoittaa, joten neuvon häntä paljon. Olen opettanut hänelle suomen kielen perussanoja ja neuvon, miten bussilla matkustetaan. Olen myös näyttänyt hänelle, miten kaupassa käydään. Toivon, että hän pääsisi mahdollisimman pian opiskelemaan suomea.

Toiveissa yrittäjyys

Olin Afganistanissa upseeri ja oli siis selvää, että Suomessa minun on pakko kouluttautua jollekin toiselle alalle. Opiskelin kaupallista alaa ja olin työharjoittelussa myyjänä ruokakaupassa. Siinä opin kauppiaan perustehtäviä, kuten tavaroiden hyllyyn laittoa ja kassalla työskentelyä. En ole kuitenkaan työllistynyt tälle alalle.

Minulla on yhteensä kuusi lasta, joista kolme on vielä alaikäisiä ja jotka asuvat vielä kotona. Vaimoni opiskelee kurssilla ja minä olen tällä hetkellä vapaa. Olen puhunut työvoimatoimiston työvoimaneuvojien kanssa, että haluaisin perustaa joskus oman yrityksen. Eräs läheinen ystäväni on perustanut juuri yrityksen naapurikaupunkiin. Hän toimii innostavana esimerkkinä. Seuraamme nyt mielenkiinnolla, miten hän onnistuu.

Minun työllistymiseni olisi tärkeää, koska olen perheeni elättäjä. Jokaisella meidän perheemme jäsenellä on oma tiensä, jota on seurattava. Kaksi tytärtäni ovat hankkineet jo ammatit Suomesta: toinen on lähihoitaja ja toinen vaatetusalalla. Nuorimmat lapseni ovat vielä koululaisia. Vanhin tyttäreni asuu edelleen Pakistanissa perheensä kanssa.

Nimi:
Adem
Ikä:
50
Lähtömaa:
Afganistan
Muuttovuosi:
2002
Perhesuhteet:
naimisissa, lapsia
Koulutus:
upseeri
Ammatti:
myyjä (työtön)
Jokaisen on seurattava omaa tietään.