Uranaisesta kotiäidiksi

Muutin paluumuuttajana Suomeen 13 vuotta sitten Virosta. Virosta Suomeen lähti viisi henkilöä:  isäni, mieheni, kaksi lastamme ja minä, Anna. Minun mummoni ja isäni olivat inkerinsuomalaisia. Arvostin heitä suuresti. Mutta kun olin lapsi, isäni ei halunnut opettaa minulle suomen kieltä. Tähän hänellä oli syynsä: Isäni liittyi 1943 inkeriläisten muodostamaan erillispataljoonaan ja osallistui jatkosotaan. Inkeriläiset luovutettiin jatkosodan päätyttyä Neuvostoliittoon. Sodan lopussa isäni kutsuttiin kuulusteluihin, tuomittiin 20 vuoden vankeuteen ja pakkotyöhön. Hänet vapautettiin Stalinin kuoltua. Hän joutui maksamaan suomalaisuudestaan kovan hinnan eikä halunnut samaa kohtaloa lapsilleen.

Lapsena olin aktiivinen koululainen ja harrastin paljon urheilua. Nuorempana opiskelin sähkötekniikkaa Virossa ja tapasin opiskelukaupungissa mieheni. Myöhemmin suoritin toimittajan tutkinnon yliopistossa. Työskentelin toimittajan ammatissa yli kymmenen vuotta. Olin päätoimittajana ja vastuussa paljosta. Sitten saimme tietää, että meidän on mahdollista lähteä Suomeen sukujuurtemme takia. Opiskelin vielä Virossa ollessani vähän suomea itseopiskelukurssilla. Kun tulimme Suomeen, kirjoitin suomenkielentaitoisena itselleni ja miehelleni hakukirjeet kielikursseille. Mieheni pääsi suoraan kurssille, mutta minä en päässyt aloittamaan opintoja. Jouduin jäämään kotiin, mutta vuosia jatkuneiden työkiireiden jälkeen se teki perheelle vain hyvää.

Vapaaehtoistyötä, projekteja ja oma yritys

Nyky-yhteiskunnassa ei arvosteta kotiäidin työtä. Minulle uranaisena oli pitkä aika olla kotona pari kuukautta. Mutta sitten minut hyväksyttiin kielikurssille. Se onkin ainoa kielikurssi, jonka olen Suomessa suorittanut. Kurssin jälkeen tein vapaaehtoistyötä mm. kerho-ohjaajana ja toimittajana. Tein palkatonta työtä ylläpitääkseni omaa ammattitaitoani.

Tiedostin, että minun täytyisi osata käyttää tietokonetta, jotta pärjäisin suomalaisilla työmarkkinoilla. Virossa työkaluni ei ollut tietokone. Meille ostettiin kotiin tietokone ennen pesukonetta. Pääsin atk-kurssille ja opiskelin tiiviisti. Atk:sta tuli helppoa. Omasta mielestäni olisin ollut jo silloin valmis työelämään, mutta lukuisat työhakemukseni eivät tuoneet minulle työtä. Ajattelin, että ehkä nyt olisi sopiva aika perheenlisäykselle. Nuorin lapsemme on syntynyt Suomessa.

Äitiyslomalla tein freelancer-työtä eli käänsin tekstejä suomesta venäjään ja kirjoitin artikkeleja lehtiin. Lapsen syntymän jälkeen suoritin Suomessa parivuotisen graafisen suunnittelun ammattitutkinnon. Sen jälkeen menin vielä työvoimatoimiston kurssille, joka oli suunnattu pitkäaikaistyöttömille. En löytänyt itselleni työtä, mutta innostuin perustamaan oman yrityksen. Yritykseni on erikoistunut toimitustyöhön ja käännöksiin. Samana vuonna, kun perustin yritykseni, onnistuin pääsemään erääseen monikulttuurisuusprojektiin töihin. Työnkuvani oli räätälöity erikoisosaamiseni mukaan. Nyt projekti on päättynyt, mutta onhan minulla työtä yritykseni kautta. Selustaani on turvaamassa myös ammattiliitto: olen Erityisalojen toimihenkilöliitto Erton jäsen. En ole huolissani tulevaisuudestani, koska olen optimistinen ihminen. Kyllä maahanmuuttajilla on nykyisin vähän aiempaa paremmat työmahdollisuudet.

Vahvat sopeutuvat

Autan mielelläni muita maahanmuuttajia ja tuen heitä heidän kotoutumisessaan.  Olen tehnyt sitä työni puolesta, mutta myös vapaa-ajalla. Kuulun varmaankin jokaiseen kaupungissa olevaan venäjänkieliseen yhdistykseen. Tarjoan apua myös naapurustoni muille virolaisille, ja vastavuoroisesti he auttavat meidän perhettä. Olen iloinen, että lapseni ovat löytäneet naapurustosta leikkikavereita, jotka puhuvat samaa äidinkieltä. Vertaistuella on valtava merkitys kotoutumiselle. Suomessa on hienoa, että heikompiosaiset saavat tukea ja apua, mutta vahvempien on pärjättävä itsenäisesti. Maahanmuuttajat voivat tukea toinen toistaan.

Jos maahanmuuttajamies tai –nainen on vahva, vahvuus siirtyy myös heidän jälkeläisilleen. Omaa identiteettiään ei saa kadottaa uudessa maassa. Vahvat ja aktiiviset pärjäävät. Neljän seinän sisälle ei ole kenenkään hyvä jäädä. Kannattaa lähteä opiskelemaan, jos työn saanti takkuaa. Olen huolestunut maahanmuuttajien mielenterveysongelmista, joita sosiaaliset paineet aiheuttavat. Pitäisi oppia kieli, opiskella, löytää työpaikka, suomalaistua… Haluan suomalaisten tietävän, että maahanmuuttajalla ei ole helppoa uudessa ympäristössä. Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, ja siihen tarvitaan myös suomalaisia. Olen tyytyväinen, että olen saanut kerrottua ja kirjoitettua näistä asioista, koska maahanmuuttajien elämästä on kerrottava.

Nimi:
Anna
Ikä:
44
Lähtömaa:
Viro
Muuttovuosi:
1994
Perhesuhteet:
naimisissa, lapsia
Koulutus:
toimittaja, graafikko
Ammatti:
yrittäjä (viestintäala)
Jos sinut heitetään ovesta ulos, mene ikkunasta sisään.