Rakkauspakolainen

Moi! Olen gambialaissyntyinen Demba ja elämänkokemusta minulla on yli neljältä vuosikymmeneltä. Muutin Suomeen 80-luvun lopulla, jolloin Suomessa ei vielä ollut kovinkaan paljon afrikkalaisia. Vitsailen aina, että olen ”rakkauspakolainen”, koska rakastuin niin palavasti suomalaiseen naiseen, että minun oli pakko lähteä kotimaastani hänen peräänsä Suomeen. Tosiasiassa minulla oli hyvä elämä Gambiassa: työskentelin luokanopettajana ja viimeisinä vuosina kauppiaana. Eikä Gambiassa mitään sotaakaan ollut.

Alkuvuosina oli aika vaikeaa olla afrikkalaisena Suomessa. 1990-luvulla Suomea koetteli lama ja samaan aikaan Suomi vastaanotti paljon somalialaisia pakolaisia. Somalialaiset joutuivat syntipukiksi moneen asiaan. Mutta minä selvisin kaikista kohtaamistani vaikeuksista sisulla ja asenteella. Alussa ajattelin, että olen Suomessa vain muutamia vuosia, mutta palaan vielä joskus Gambiaan. Jos joku olisi silloin sanonut minulle, että olen täällä vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, olisin pitänyt häntä mielenvikaisena! Mutta nyt minulla on hyvä olla Suomessa. Täällä minun kuuluu asua, sillä Suomessa ovat myös vaimoni ja lapseni. Suomen kansalaisuudesta huolimatta olen kuitenkin ennen kaikkea gambialainen ja afrikkalainen.

Onnea ja menestystä työnhaussa

Ensimmäinen asuinpaikkani oli pieni kaupunki Pohjanmaalla. Välittömästi Suomeen päästyäni aloin etsiä itselleni töitä. Tulen kulttuurista, jossa mies elättää perheen. Se on miehelle kunniatehtävä. Minulle oli selvää, etten voisi toimia Suomessa opettajana ilman suomalaista opettajakoulutusta ja kielitaitoa. Aloitin työnhaun astelemalla sellaiseen ihmetykseen kuin työvoimatoimisto. Odottelin pari viikkoa, josko löytäisin töitä heidän avullaan, mutta turhaan. Lopulta otin pyörän alleni ja lähdin etsimään itselleni töitä tehdasalueelta. Minulla oli mahdottoman hyvä tuuri ja sinä samaisena päivänä sain töitä. Minusta tuli tehdastyöläinen.

Sitten vaimoni halusi muuttaa pääkaupunkiseudulle. Edessäni oli taas työnhakuprosessi uudessa ympäristössä. Soittelin erilaisiin suurin yrityksiin ja sain sovituksi työhaastattelun kolmeen paikkaan. Ensimmäinen sovittu työhaastattelu oli telakalla. Kun kävelin työhaastatteluun, näin upeita, isoja laivoja, joita telakalla tehdään. Näky vaikutti minut, ja halusin päästä sinne töihin. Pääsinkin telakalle töihin ja olin siellä menestyksekkäästi lähemmäs parikymmentä vuotta töissä. Olin erilaisissa tehtävissä, mm. hitsaajana ja sisustusasentajana. Olen ylpeä, että minut valittiin luottamustehtäviin työpaikallani. Viime vuonna jäin työttömäksi, kun telakalta vähennettiin porukkaa. En ollut ainoa irtisanottu, sillä moni hyvä ja ahkera työntekijä sai lähteä. Arvostan työkokemustani ja pidin työkavereistani. Nyt aion kouluttautua uudelle alalle. Olisin kiinnostunut työskentelemään VR:llä.

Ihmeellinen suomen kieli

Ensimmäinen kokemani outo ja ihmeellinen asia Suomeen tultuani oli kieli. Suomen kieli kuulosti aivan ihmeelliseltä. Aluksi vain nauroin. En osaa selittää, miltä suomi kuulostaa sellaisen ihmisen korvaan, joka ei ole sitä ikinä ennen kuullut. Kuulosti kuin suomalaiset olisivat puhuneet kuuma peruna suussa. Ajattelin, etten ikinä opi suomen kieltä.

On aika yllättävää, että osaan puhua näinkin hyvin suomea. Menin kielikurssille vasta viime vuonna, kun jäin työttömäksi. Opin suomea menemällä rohkeasti suomalaisten joukkoon. Telakalla ei ollut 90-luvulla paljon maahanmuuttajia: siellä oli vain pari venäläistä ja minä ainoana tummaihoisena. Siellä oli siis pärjättävä suomen kielellä.

Voin sanoa, että moni maahanmuuttaja oppii suomen kielestä ensimmäisenä kirosanat. Niitä kuulee kaikkialla. Joku voi sanoa, että ”istu siinä perkele” tai ”mene nyt sinne perkele”. Maahanmuuttaja kuulee ja poimii ne käyttöönsä. Perkele r-kirjaimineen kuulostaakin niin ihanalta, eikö? R-kirjain oikein pärisee suussa! Mutta sitten myöhemmin opin monen muun maahanmuuttajan lailla, että sehän onkin kirosana.

Eroon ennakkoluuloista

Mielestäni on väärin, että ihmisestä tehdään yleistyksiä sen perusteella, mistä maasta hän on lähtöisin. Meissä maahanmuuttajissakin on hyviä ja huonoja ihmisiä niin kuin myös suomalaisissa. Mutta älä luule minusta mitään ennakkoon, vaan opettele tuntemaan minut. Olen taistellut näitä ennakkoluuloja vastaan. Ja monet ystäväni myös. Mutta voin sanoa, että olen saanut murrettua ennakkoluuloja ja olen saanut vihamiehistä ystäviä. Olin pitkään se työpaikan ensimmäinen ja ainoa tummaihoinen työntekijä ja saatoin tuntea työkavereideni katseet selässäni ja pahat puheet korvissani. Minulta ei uskallettu kysyä suoraan, mistä olen kotoisin ja mikä on työnkuvani. Minulle sanottiin rumasti, että mitä tuo neekeri täällä tekee?

Olen vahva ja periksi antamaton ihminen. En lannistunut alkuvaikeuksista. Taktiikkani oli se, että vastasin tyhmiin kysymyksiin tyhmästi tai löin leikiksi koko homman. Nauru saattoi laukaista jännityksen, ja kaikkien oli lopulta helpompi hengittää.

Suomalaisen ystävän saaminen voi kestää kymmenen vuotta. Se on shokki monelle maahanmuuttajalle. Olen joutunut selittämään monelle afrikkalaiselle tai kiinalaiselle, että älä odota, että pääset heti kyläilemään suomalaisten luona. Suomalaiset ovat mukavia ja ystävällisiä työkavereita, mutta vapaa-ajalla työkavereiden kanssa ei liiemmin vietetä aikaa. Minulla on tuhansia suomalaisia kavereita, mutta pari todellista suomalaista ystävää. Suomalainen on arka ja varovainen alussa, mutta kun hän on päässyt perille sinusta ja tarkoitusperistäsi, hän luottaa sinuun. Ja tämä ystävyys on ikuista ja odottamisen arvoista.

Jokainen on poliitikko − minäkin!

En voi antaa ongelmien olla, vaan haluan etsiä niihin ratkaisuja. Ongelman ei tarvitse edes koskettaa minua, vaan olen valmis taistelemaan vääryyksiä vastaan myös läheisteni puolesta. Toimin aktiivisesti gambialaisten ja afrikkalaisten kulttuuriyhdistyksissä, ammattiyhdistyksessä ja olen mukana kunnallispolitiikassa.

Kiinnostukseni politiikkaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen alkoi oikeastaan telakalta. Katsos, kun metalliala on hyvin järjestäytynyt ala. Heti, kun pääsin töihin, ammattiyhdistyksen edustaja tuli luokseni ja kehotti liittymään ammattiyhdistykseen. Olin sitä ennen aika sokea näille asioille, mutta siinä työympäristössä pääsin ay-toiminnan sisään nopeasti. Lopulta toimin luottamusmiehenä ja pääsin ammattiliiton valtuustoon varajäseneksi. Olen ollut myös demareiden kunnallisvaaliehdokkaana.

En nyt sentään presidentiksi haluaisi, mutta haluan päästä politiikassa niin pitkälle kuin vain mahdollista. Jos en onnistu tavoitteissani, en häviä mitään. Tärkeintä on, että saan sanomaani eteenpäin ja ehkä jotain käytännön muutoksia aikaiseksi puheillani ja teoillani. Minun on aina ollut helppo saada työtä, mutta haluan varmistaa, että muita maahanmuuttajia ei syrjitä työhönotossa. Musliminimi tai erilainen ihonväri ei saa olla este työllistymiselle. Olen huolestunut myös nuorten pahoinvoinnista, maahanmuuttajien mielenterveysongelmista, perheväkivallasta ja lapsiperheiden köyhyydestä jne. Koen olevani sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Tunnen, että minulla on vielä paljon annettavaa.

Nimi:
Demba
Ikä:
44
Lähtömaa:
Gambia
Muuttovuosi:
1989
Perhesuhteet:
avoliitossa, lapsia
Koulutus:
opettaja ja kauppias
Ammatti:
asentaja (työtön)
Älä luovuta!