Itkin ja itkin, kunnes löysin ilon

Minun nimeni on Haleema, ja kerron nyt tarinani, kuinka päädyin Suomeen Irakin kurdialueelta monien vaiheiden kautta. Ensin kerron kuitenkin taustastani. Synnyin perheeseeni ainoana tyttönä, mutta isälleni oli tärkeää, että minut kasvatettiin samoin kuin perheet pojat. Kaikki, mikä oli sallittua veljilleni, oli sallittua minullekin. Isäni piti tärkeänä myös koulutustani ja minulla onkin korkeampi koulutus kuin yhdelläkään veljistäni. Minun asemani tyttönä tai naisena Irakissa ei ollut huono. Opiskelin yliopistossa opettajaksi ja toimin valmistuttuani aineenopettajana pari vuotta. Opiskeluaikana tapasin tulevan aviomieheni. Hän oli kurdipartisaani. Hän joutui pakenemaan 80-luvun lopulla Irakista Iraniin. Tilanne oli paha. Saddamin joukot tuhosivat kyliä ja koteja. Muutamia kuukausia myöhemmin isäni kehotti minua pakenemaan ja etsimään mieheni ennen kuin tilanne vaikeutuu entisestään ja raja suljetaan. Perheeni ymmärsi, että kärsin ilman miestäni.

Pääsin vihdoin mieheni luo Iraniin ja menimme naimisiin. Iran ei ollut pakomatkamme päätepiste, vaan meidän oli jatkettava eteenpäin kohti Turkkia. Olin viimeisilläni raskaana, kun lähdimme matkaan. Pakomatkan olosuhteet olivat kurjat ja vaaralliset. Ratsastimme vuoristossa ja väistelimme miinoja ja pelkäsimme armeijaa. Muutamien päivien päästä synnytin lapsen pienessä kylässä. Menin tajuttomaksi synnytyksen jälkeen ja olin hyvin heikkona. Meidän oli kuitenkin jatkettava matkaa samana päivänä. Pääsin sentään taksiin, muu ryhmä jatkoi kävellen.

Kun pääsimme kaupunkiin, salakuljettajat sanoivat, että miesten on jatkettava erikseen ja naiset lapsineen menevät Turkin Ankaraan bussilla. Anelin miestäni, ettei hän jättäisi minua ja vauvaa. Olin todella sairas ja huonossa kunnossa. Mieheni oli mentävä, sillä hänen henkensä oli uhattuna. Pääsimme Ankaraan turvallisesti perille, sillä naisilta ja lapsilta ei kysellä henkilöpapereita niin helposti. Menin kurdituttavieni luokse ja pyysin päästä sairaalaan. Sairaalassa minulle sanottiin, että olisin voinut kuolla synnytykseen. Sain lääkkeet ja oloni koheni vähitellen.

Itkulleni ei tahtonut tulla loppua, kun kuulin, että miehet olivat jääneet kiinni ja he joutuivatkin palaamaan taas Iraniin. Kuukauden kuluttua hän tuli toisen ryhmän mukana Turkkiin ja itkuni loppui. Olisimme halunneet jäädä Turkkiin joksikin aikaa. Odotimme muiden kurdien tavoin YK:n apua. Mutta jouduimmekin taas lähtemään Iraniin poliisin pakottamana. Poliisivartio vahti meitä koko matkan ajan, mutta kaksi poikaa onnistui karkaamaan ryhmästä ja soittamaan apua. Iranin rajalla meidät pysäytettiin ja YK tuli apuun. Ensimmäinen meidät vastaanottanut ryhmä oli suomalaisten delegaatio. Olimme siellä melkein vuoden ja odotimme vain asioiden etenemistä. Sitten palasimme Ankaraan YK:n toimistoon, joissa meidät haastateltiin. Meni vielä pari kuukautta ja sitten pääsimme Suomeen, keväällä 1990. Olimme iloisia.

23 työttömyyspäivää

Olimme kiitollisia, kun pääsimme Suomeen kaikkien koettujen vaikeuksien jälkeen. Pärjäsimme hyvin, sillä emme valittaneet mistään. Kaikki oli aivan erilaista kuin Irakissa: ympäristö, kieli, kaupat valikoimineen jne. Mutta me päätimme sopeutua Suomeen, oppia kielen ja päästä töihin. Kuukauden kuluttua pääsin kielikurssille, joka kesti puolisen vuotta. Sen jälkeen hain töihin suomalaiseen päiväkotiin ja tulin valituksi tehtävään. Olin siinä pari vuotta, kunnes tulin raskaaksi ja jäin äitiyslomalle. Toinen lapseni on syntyperäinen suomalainen. Olen asunut Suomessa yli 15 vuotta ja olen ollut koko sinä aikana vain 23 päivää työttömänä.

Jouduimme vaihtamaan neljän vuoden jälkeen kaupunkia, koska mieheni sai tulkin viran. Uudessa kaupungissa minulle tarjottiin kurdin kielen opetustöitä. Olen kyllä koulutukseltani opettaja, mutten kielten opettaja. En olisi halunnut tehdä sitä työtä, mutta suostuin lopulta. Tehtävään ei löytynyt ketään muuta sopivaa. Aloitin yhden pienryhmän opettajana ja nyt opetan kurdin kieltä yli 50 henkilölle. Nyttemmin olen pätevä kotikielen opettaja. Olen hankkinut kielenopettajan pätevyyden täällä Suomessa. Pidän työstäni, vaikka se ei vastaa alkuperäistä koulutustani. Katsotaan nyt, kuinka pitkään jatkan tässä työssä.

Olen käynyt vain yhden suomen kielen kurssin elämäni aikana. En vieläkään osaa suomea täysin sujuvasti. Minulla ei ole paljon mahdollisuuksia puhua suomea suomalaisten kanssa. Minulla ei ole aikaa jutella koulussa muille opettajille, koska minulla on aina kiire koulusta toiseen ja kopiokoneelta luokkaan ja taas uuteen kouluun. Teen todella paljon töitä ja työpäivän jälkeen haluan perheeni luokse. Onneksi mieheni on tukenani arjessa. Haluan pitää huolta myös itsestäni: käyn jumpassa, uimassa ja annan aikaa itselleni. Nyt osaan jo sanoa ei: kaikkeen ei tarvitse suostua. Mutta olen saanut suomalaisia tuttuja, sillä olen tuntenut nämä ihmiset monta vuotta. Suomalaisten kautta oppii parhaiten suomalaisille tavoille.

Kurdien elämä on politiikkaa

Kurdit ovat maailman suurin kansa, joilla ei ole omaa maata. Meillä on oma kieli eri murteineen. Kurdeja on yhteensä noin 20-25 miljoonaa mm. Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian alueella sekä niissä maissa, mihin pakolaiset ovat muuttaneet vuosien varrella. Meitä on sorrettu ja alistettu ja sen takia olemme joutuneet taistelemaan. Minä en tykkää politiikasta, vaikka mieheni onkin poliittisesti aktiivinen ja ollut mukana taistelemassa kurdien puolesta.

Olen kyllä aktiivinen muilla tavoin: olen OAJ:n jäsen eli kuulun Opetusalan Ammattijärjestöön. Sydämen asiana minulla on toimiminen kurdiyhdistyksessä. Erityisesti naiset ovat aktiivisia tässä maahanmuuttajayhdistyksessä. Kurdinaiset ovat rohkeita ja he osaavat miehiä paremmin suomen kielen. Monet heistä ovat työelämässäkin. He ovat taistelleet aikoinaan miestensä rinnalla. Uusi kurdien sukupolvi ajattelee eri tavalla kuin vanhemmat kurdit. Islamin usko on vaikuttanut jollain tapaa kurdien kulttuuriin. Kurdiyhdistyksessä me järjestämme mm. juhlia, elokuvailtoja, lasten iltoja ja retkiä läheisiin kaupunkeihin. Nyt meillä on meneillään uimakoulut naisille ja lapsille.

Teen myös vapaaehtoistyötä, koska minua pyydetään usein erilaisiin tilaisuuksiin ja projekteihin, koska tiedän niin paljon maahanmuuttajien asemasta. Koen maahanmuuttajalasten aseman erityisen tärkeäksi itselleni. Enkä tarkoita vain kurdien lapsia, vaan kaikkia maahanmuuttajien lapsia Suomessa. Olen antanut lapsille tukiopetustakin vapaaehtoisesti. Teen kaikkea tätä mielelläni. Haluaisin lisäksi opiskella yliopistossa, mutta nyt en vain jaksa. Joku päivä opiskelen kyllä, koska olen vuosia sitten päässyt sisään suomalaisen yliopistoon. Lapsetkin ovat jo melko isoja, joten minulla on enemmän aikaa itselleni.

Nimi:
Haleema
Ikä:
44
Lähtömaa:
Irak (kurdialue)
Muuttovuosi:
1990
Perhesuhteet:
naimisissa, lapsia
Koulutus:
aineenopettaja
Ammatti:
kotikielen opettaja (kurdi)
Asiat eivät parane valittamalla.