Koulutus Suomesta

Olen Jiamei Kiinan Pekingistä. Muutin Suomeen teini-ikäisenä. Nyt olen parikymppinen opiskelija. Isäni oli muuttanut Suomeen ollessani 5-vuotias, mikä on osasyynä Suomeen muuttooni. Ensisijainen syy Kiinasta lähtemiseen on kuitenkin koulutus. Olin nuorena aikamoinen kapinallinen enkä keskittynyt koulunkäyntiin vanhempieni ja isovanhempieni toivomalla tavalla. Koulunkäynti ei ollut elämäni tärkein asia, vaikka minun olisi pitänyt panostaa siihen tosissaan, mikäli olisin aikonut pärjätä kovassa kilpailuissa opiskelu- ja työpaikoista. Äitini sitten ehdotti, haluaisinko opiskella Suomessa ja asua isäni luona. Kävin muuttoa edeltävänä kesänä Suomessa, ja kaikki näytti niin ihanalta. Päätin silloin, että tulen tänne opiskelemaan.

Muutin Suomeen kesällä ja syksyllä minun piti aloittaa koulukäynti. Kesä oli kamalaa aikaa, vettä satoi ja tunsin itseni yksinäiseksi ilman mitään tekemistä ja kavereita. Isäni osti minulle koiran seuraa pitämään. Koirani nimi on muuten suomeksi käännettynä ”pikkusisko”. Isäni luuli, että voisin mennä Suomessa suoraan lukioon ja jatkaa opintojani siitä, mihin Kiinassa jäin. Mutta sain tietää vasta Suomeen muutettuani, että minun pitäisi opiskella ensin maahanmuuttajaluokalla ja sen jälkeen pari vuotta yläasteella, jonka jälkeen vasta voisin mennä lukioon. Kaikki tämä sen takia, että Suomessa ei hyväksytty kiinalaista päästötodistustani. Maahanmuuttajaluokalla opiskelin suomea. Luokkakaverini olivat pääasiassa pakolaisia. Olin ainoa kiinalainen koko koulussa ja luokallani ainoa, joka oli tullut Suomeen opiskelun takia. Nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa englanninkielisellä linjalla.

Sain maahanmuuttajakavereita jo ensimmäisenä kouluvuotenani, mutta suomalaisia tosiystäviä sain vasta yläasteelle siirryttyäni. Kavereiden saaminen ei ollut mitenkään vaikeaa. Pikkuhiljaa aloin vain jutella vierustovereille. Ja suomalaiset auttoivat minua koulutehtävissä. Minä vuorostaan autoin heitä matematiikassa, jossa olin etevä. Yläasteella sain myös suomalaisen poikaystävän!

Suomalaista hiljaisuutta vaikea sietää

Suomalainen kulttuuri on minulle shokki edelleen. Sopeudun Suomeen vähitellen. En ihmettele enää, miksi suomalaiset tekevät näin tai niin. Ymmärrän suomalaisia jo paremmin. Suomalaisten hiljaisuuden ja yksinolon kaipuuta on ollut hieman vaikea ymmärtää. Jos tulee viikonloppu tai loma, ihmiset haluavat lähteä jonnekin mahdollisimman hiljaiseen paikkaan, kuten kesämökeilleen. Kiinalaiset puolestaan haluavat olla yhdessä. Esimeriksi uusi vuosi on juhla, jolloin perheen ja ystävien kanssa syödään hyvin ja juhlitaan koko yö.

Olen huomannut Suomessa muitakin kiinalaisen näkökulmasta erikoisia tapoja. Suomalaiset eivät välttämättä tiedosta itsessään näitä piirteitä, mutta minun on helppo huomata poikkeavuudet omaan kulttuuriini.

Mä olen sopeutunut siihen, että käyttäydyn esim. koulussa samoin kuin suomalaiset. Kyllähän 15-vuotiaan on helppo sopeutua toiseen kulttuuriin ja oppia uusi kieli.  Siinä mielessä poikkean muista suomalaisista koululaisista tai opiskelijoista, että morjenstan opettajia aina käytävillä ja kiitän heitä, jos he vastaavat kysymyksiini. Kiinassa olin opettajien silmissä villi oppilas, mutta suomalaiset opettajat pitävät minua kohteliaana ja hyväkäytöksisenä oppilaana. Siivoan opiskelun ohella edelleen.

Yhden lapsen politiikka: teoria ja käytäntö

Kiinassa lapsella tai nuorella ei ole aikaa opiskelun ohella käydä töissä, koska koulupäivät ovat niin pitkiä ja läksyjä pitää tehdä joskus keskiyöhön saakka. Täällä Suomessa olen joutunut ansaitsemaan omat taskurahani heti alusta alkaen. Sain pienen kuukausirahan, mutta se ei riittänyt kuin kännykkälaskuun. Niinpä aloin siivota isäni toimistoa ja isäni maksoi siitä minulle palkkaa.

Kiinalaista yhden lapsen politiikkaa noudattaen olen perheeni ainoa lapsi. Kiinassa lapsesta on tullut tämän ohjesäännön takia perheen kuningas tai kuningatar: vanhemmat hemmottelevat häntä. Mutta isäni on ottanut kasvatuksessa mallia myös suomalaisten tyylistä. Ja siihen kuuluu, että taskurahat ansaitaan esim. kotitöitä tekemällä.

Olen onnistunut työllistymään hyvin, mutta tiedän, että ulkomaalaiset häviävät usein suomalaisille kilpailussa työpaikoista. Kielitaito on ratkaisevaa työn saannissa. Asuntoa sen sijaan sain etsiä pitkään. Maahanmuuttajalle, jolla on erikoinen nimi ei tahtonut löytyä asuntoa millään…

Olen työskennellyt vanhainkodissa ulkoiluttajana, Yhdysvalloissa leiriohjaajana, kiinan kielen opettajana ja kiinankielisten uutisten toimittajana. Teen edelleen siivoustyötä, toimittajan hommia sekä opetan kiinaa mm. isäni yrityksen työntekijöille. Äitipuoleni on tulkki ja hänen kauttaan olen saanut myös tulkkaustehtäviä. Kaikki tämä opiskelujen ohella. Perheeni on nyt ylpeä ainokaisestaan eli minusta.

Kiina on oma maa mansikka, Suomi on muu maa mustikka

En puhu kiinaa kotona, vaan suomea ja englantia. Siksi minusta on tärkeää, että pääsen välillä tapaamaan muita Suomessa asuvia kiinalaisia ja saan puhua äidinkieltäni. Kiinan kieli on jäänyt vähän taustalle, kun puhun niin paljon suomea ja englantia. Huomaan aina välillä, etten osaa kirjoittaa kaikkia kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Luen kyllä sujuvasti. Isäni mielestä olisi parempi, jos olisin enimmäkseen suomalaisten kanssa tekemisissä. Hänen käsityksensä mukaan vain sillä tavoin pääsee perille suomen kielestä ja kulttuurista. Mutta en halua missään nimessä unohtaa kiinalaisia juuriani.

Kyllä Kiina on minun oma maa mansikka, tunnen sen ainoaksi kotimaakseni. Kun menen kotikaupunkiini, tunnen saapuneeni kotiin. Minulla on edelleen koti-ikävä. Tulen todella onnelliseksi, kun kesä lähestyy ja tiedän pääseväni äitini, isovanhempieni ja ystävieni luokse Kiinaan. Mutta en tiedä, muutanko Kiinaan valmistuttuani. Seurustelen eteläeurooppalaisen pojan kanssa ja saattaa olla, että muutan hänen kotimaahansa. Työtarjoukset ratkaisevat seuraavan asuinpaikkani.

Nimi:
Jiamei
Ikä:
23
Lähtömaa:
Kiina
Muuttovuosi:
2000
Perhesuhteet:
naimaton
Koulutus:
ammattikorkeakouluopiskelija
Ammatti:
osa-aikainen kiinan opettaja, siivooja, toimittaja ja tulkki
Omia juuria ei saa unohtaa koskaan.