Rakkauden Suomeen tuoma nuori nainen

Olen Jolinda, nelikymppinen filippiiniläistaustainen nainen. Olen syntynyt muutaman sadan kilometrin päässä pääkaupungista Manilasta, mutta käytännössä olen kasvanut Manilassa.

Olen viettänyt Suomessa pian puolet elämästäni, sillä muutin tänne parikymppisenä rakastuttuani suomalaiseen mieheen. Voin kai sanoa, että olen puoleksi suomalainen ja puoleksi filippiiniläinen. Seurustelimme ensin pari vuotta ja kävimme ahkeraa kirjeenvaihtoa. Opiskelin silloin yliopistossa taloushallintoa, mutta keskeytin opintoni, menin naimisiin ja ostin lentolipun Suomeen.

Olen suurperheen lapsi. Äitini ei ollut käynyt paljon kouluja: hänen elämäntehtävänsä oli huolehtia meistä lapsista. Meillä oli myös kotiapulaisia, mikä on aivan tavallista kotimaassani edelleenkin. Isäni on koulutettu ihminen ja hän oli mukana politiikassa. Suvussani on useita poliitikkoja. Minä en silti ole kovinkaan kiinnostunut politiikasta, enemmänkin kulttuurista. Seuraan kyllä etenkin Filippiinien poliittista elämää ja olen jopa tavannut Filippiinien nykyisen presidentin Suomessa!

Isälleni naimisiinmenoni suomalaisen kanssa oli alkuun järkytys.  Filippiiniläisessä kulttuurissa arvostetaan suuresti koulutusta ja yliopisto-opintoni jäivät kesken avioitumisen takia. Muutin mieheni luokse Etelä-Suomeen 1980-luvun lopussa. Tiesin jotain Suomesta etukäteen. Esimerkiksi sen, että Miss Universum Armi Kuusela oli naimisissa filippiiniläisen Hilarion kanssa. Ja tietenkin mieheni oli kertonut kirjeissä jotain Suomesta.

Itseopittu suomen kieli

Kun olin juuri muuttanut Suomeen, tutustuin muutamaan suomen kursseilla käyvään filippiiniläiseen. He houkuttelivat minut mukaan. Kursseja ei ollut siihen aikaan paljonkaan tarjolla, varsinkaan sillä pienellä paikkakunnalla, jossa asuimme. Kävin kurssilla yhden kerran. Opetus ei ollut sellaista kuin odotin. Opiskelin sitten suomea itse sanakirjasta. Sanakirjassa on esimerkkilauseita. Tarkastelin siitä, miten suomenkieli rakentuu. Ja sitten mieheni laittoi tekstejä eri esineisiin niin kuin jossain esikoulussa. Mutta silläkin tavalla sanat jäivät mieleen.

Alussa puhuimme mieheni kanssa englantia. Mutta halusin itse oppia suomea ja mahdollisimman pian. Kävelin sanakirjan kanssa joka paikkaan ja kokeilin lauseita. Miestäni varmaan hävetti, että olin niin uskalias. Puolen vuoden kuluttua opin perusjuttuja, kuten ”mitä kuuluu” ja osasin käydä kaupassa tai pankissa. Mutta kesti kaksi vuotta, että opin ymmärtämään suomea ja pystyin osallistumaan keskusteluun.

Filippiineillähän on monta eri kieltä ja minäkin puhun englannin lisäksi tagalogia, isinayta ja ilocanoa. Espanjaakin meillä puhutaan, koska Filippiinit on ollut Espanjan siirtomaa. Nyt joudun puhumaan töissä eri kielillä. Ja juttelen lähes joka päivä myös filippiiniläisten kanssa. Stressi ja väsymys vaikuttavat heti suomen kieleen. Lapset sitten huomauttavat, että mami puhuu nyt jotenkin hassusti! Vaikka puhun suomea hyvin, minua silti harmittaa, etten ole opiskellut suomea ollenkaan. Toivottavasti myöhemmin minulla on enemmän aikaa ja voin aloittaa kielen opiskelun.

Kyllä tekevälle työtä löytyy

Olin ollut kaksi kuukautta Suomessa, kun sain ensimmäisen työpaikkani. Marssin eräälle tehtaalle ja kysyin töitä. Johtaja puhui englantia ja sanoi, että ainahan jotain on. Sihteeri esitteli tehtaan ja kysyi, haluaisinko olla täällä töissä. Halusin totta kai, koska se oli elämäni ensimmäinen työpaikka. Toimin laadunvarmistajana puoli vuotta, mutta työn fyysisyys oli väsyttävää. Lopulta irtisanouduin työstä. Liityin silloin myös Puutyöväenliittoon eli minusta tuli ammattiyhdistyksen jäsen.

Pian irtisanoutumisen jälkeen sain pakkaajan työn elintarvikealan tehtaalta. Ehdin olla siellä töissä yli kaksi vuotta, mutta sitten muutimme Lounais-Suomeen. Liityin sinä aikana Suomen Elintarviketyöläisten Liittoon (SEL r.y.). Työni olisi jatkunut, mutta jouduin irtisanoutumaan muuton takia. Olin raskaana ja jäin äitiyslomalle. Kävin uudella paikkakunnalla toimistotyön kursseja, joihin kuului myös atk-koulutusta. En viihtynyt siinä kaupungissa kovinkaan hyvin, joten muutimme pois.

Asumme nyt Tampereella, koska olin tykästynyt kaupunkiin aiemmin. Hakeuduin täällä hotelli- ja ravintola-alan koulutukseen. Koulutukseen kuuluneen työharjoittelun kautta sain töitä ravintola-alan tilauspalvelujen järjestäjänä. Ammattiyhdistykseni vaihtui Palvelualojen ammattiliittoon PAMiin. Teen edelleen keikkoja kyseiselle työnantajalle. Muutamia vuosia sitten huomasin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin nimenomaan filippiiniläistä työntekijää testaajaksi lokalisointi- ja käännöstehtäviin. Sain työpaikan ja olen edelleen testaajana kyseisessä kansainvälisessä yrityksessä.

Velvollisuus auttaa muita filippiiniläisiä

Olen mukana filippiiniläisten maahanmuuttajien yhdistyksessä nimeltään Kabayan Finns ry. Olen yksi yhdistyksen perustajajäsenistä. Olen ottanut velvollisuudekseni auttaa Suomeen tulevia filippiiniläisiä sopeutumaan. Uudet tulokkaat kunnioittavat minua, koska olen asunut täällä kauan ja he tulevat automaattisesti kysymään minulta neuvoja. Sanon aina uusille maahanmuuttajille, että maassa maan tavalla, vaikka kaikki eivät aina olekaan samaa mieltä. Minulla meni pari kuukautta sopeutumiseen. Mielestäni filippiiniläiset ovat sopeutuvainen kansa.

Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa filippiiniläisiä sopeutumaan, mutta samalla yhdistys mahdollistaa filippiiniläisille oman kulttuurin ylläpitämisen ja sen tunnetuksi tekemisen Suomessa. Olen itse eräänlainen Filippiinien PR-ihminen Suomessa. Kerron mielelläni suomalaisille, kuinka kaunis maa Filippiinit on. Järjestämme isoja fiesta-juhlia, esityksiä, näyttelyitä ja kesäleirejä. Tulevaisuudessa toimintaamme tulee ehkä myös äiti-lapsi –kerhot. Toimintaamme on kuulunut myös yhteistyö adoptio-organisaatioiden kanssa. Filippiineiltä lapsen adoptoineet vanhemmat voivat tutustua toimintamme kautta filippiiniläisyyteen. Se on todella hienoa ja yllätyin hieman, että vanhemmat kunnioittavat lapsensa filippiiniläisiä juuria.

Nyt ja tulevaisuudessa

En ole enää naimisissa sen miehen kanssa, jonka vuoksi tulin Suomeen. Elän uuden mieheni kanssa avoliitossa. Minulla on enemmän suomalaisia ystäviä kuin filippiiniläisiä. Suomalaisiin on ollut helppo tutustua. Ainakin minun mielestäni. Sanon aina filippiiniläisille, että jos haluat suomalaisia ystäviä, niin sinun tulee oma-aloitteisesti mennä esittäytymään heille. Aluksi ajattelin, että suomalaiset ovat ujoja ja vähän varovaisia, mutta ei se mitään: menen vain tutustumaan porukkaan ja sillä sipuli! Eivät kaikki suomalaiset ole ujoja. Kun saat suomalaisen luottamaan itseesi, sen jälkeen ystävyys on ikuista. Kehun sitä aina ulkomaalaisille, miten ihania ystäviä te suomalaiset olette!

Mieheni haluaisi muuttaa tulevaisuudessa Filippiineille, koska minun perheeni on hänelle kuin oma perhe. Hän viihtyy siellä erinomaisesti ja kaipaa sinne. Mutta minä olen tyytyväinen täällä enkä voi lastenkaan takia ajatella nyt muuttoa sinne. Aluksi ajattelin, että kävisin äitini ja sukulaisteni luona joka toinen vuosi, mutta se ei ole mahdollista taloudellisesti. Poden kyllä koti-ikävää, mutta en halua kovasti muuttaa sinne.

Tulevaisuudessa aion hankkia lisäkoulutusta. Olen nelikymppinen ja olen vain tehnyt lapsia, kasvattanut heitä ja työskennellyt. Tietenkin olen käynyt myös jotain kouluja, mutta haluaisin opiskella jotain, mistä todella tykkään. Ja aion asua tässä kaupungissa. Tampere on minulle paras paikka, missä mä olen asunut!

Nimi:
Jolinda
Ikä:
39
Lähtömaa:
Filippiinit
Muuttovuosi:
1988
Perhesuhteet:
avoliitossa, lapsia
Koulutus:
taloushallinnon yliopisto-opintoja, toimistotyön kursseja, ravintola-alan ammattikoulutus
Ammatti:
testaaja lokalisointi- ja käännösyrityksessä
Maassa maan tavalla.