Vaihto-oppilasvuosi Suomessa

Olen 29-vuotias Liis ja tulen Virosta. Minun tarinani on hyvin yksinkertainen. Halusin ulkomaille opiskelemaan ja päätin tulla Suomeen, koska Suomi tarjosi hyvän tuen vaihto-opiskelijoilleen. Minulta puuttui sellainen seikkailuhenki, että olisin vain lähtenyt maailmalle katsomaan, miten pärjään yksikseni. Olin myös opiskellut jo Virossa suomea, mikä vaikutti osaltaan valintapäätökseen, Tulin vuonna 2000 vaihto-oppilaaksi suomalaiseen yliopistoon.

Opiskelin Suomessa mm. suomen kieltä kaikki vaihto-opiskelijan pakolliset kurssit sekä vapaaehtoisesti muutamia kursseja. Kaikki luennot, joilla kävin, olivat suomeksi. Minulla oli aina karkkipussi mukana luennoilla, sillä ymmärtämiseen tarvittiin valtavasti energiaa. Mutta ei suomen oppiminen ollut kuitenkaan ylivoimaisen vaikeaa, sillä olenhan kuitenkin virolainen.

Tarinani jatkuu yksinkertaiseen tapaan: Tapasin nykyisen aviomieheni vaihto-oppilasvuoden aikana. Hän puhui vain suomea. Aluksi käytimme paljon sanakirjaa, mutta melko nopeasti heitimme sanakirjat roskiin. Kun vaihto-oppilasvuosi oli lopuillaan, sovimme lähtevämme yhdessä vuodeksi Viroon. Tuona aikana minä opiskelisin loppuun yliopistotutkintoni ja mieheni olisi vuorostaan vaihto-oppilaana virolaisessa yliopistossa. Viron ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin tutkinto vastaa Suomen kandidaatin tutkintoa, vaikka käytännössä se on paljon laajempi ja vaativampi. Niinpä palasimme vuonna 2002 yhdessä Suomeen ja me molemmat suoritimme maisterin tutkinnot Suomessa. Minä valmistuin vuonna 2004, mutta aloitin työnhaun jo ennen valmistumista.

Tuntoja työttömyydestä

Sitten sain tutun kautta harjoittelupaikan ammattikorkeakoulusta ja sinnittelin ilmaisessa harjoittelupaikassa, kunnes sain projektisihteerin työn ammattikorkeakoulusta. Opetin satunnaisesti myös viroa iltaisin. Mies viimeisteli gradua kotona ja nainen raahasi kotiin rahaa. Kun mieheni valmistui yliopistosta, muutimme hänen kotiseudulleen. Ajattelin, että uusi kotikaupunki toivottaa minut tervetulleeksi ja saan työtä nopeasti. Mutta osamme kääntyivät nurinpäin: minä etsin töitä ja täydensin tutkintoani avoimessa yliopistossa ja mies raahasi rahaa kotiin.

Aluksi oli ihan mukavaa olla työtön, koska olin paiskinut niin paljon hommia. En hakenut hirveän aktiivisesti töitä. Kyse oli lähinnä siitä, että en halunnut enää mihinkään paperin pyöritykseen, vaan työhön, josta jää jotain näkyvää jälkeä. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni työtön, mutta se ei vaivannut minua niin paljon kuin sukulaisiani Virossa. Heidän silmissä minun arvoni nollaantui. He eivät voineet ymmärtää, että olin opiskellut kahdessa yliopistossa ja osasin kieliä ja silti olin työtön. Suomalaiset tajuavat tämän tilanteen paremmin, sillä nykypäivänä korkeakoulututkinto ei takaa töitä.

Sitten sattumalta näin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin opettajaa maahanmuuttajien kielikoulutukseen. Minulla oli sekaisin kaikki käsitteet, kuten turvapaikanhakija, maahanmuuttaja ja pakolainen, mutta otin yhteyttä työnantajaan ja osoitin kiinnostukseni työtä kohtaan. Sain paikan. Työ haastoi minut, sillä aloitin tehtävässä aivan kylmiltään noin viikon sisällä työhaastattelusta. Ymmärsin, että tätä työtä haluan tehdä ja tässä työssä haluan kehittyä. Kukaan järkevä ihminen ei tekisi tätä työtä jossain pikkuorganisaatiossa pienellä palkalla. Mutta olen tajunnut, että elämässä tärkeintä ei ole raha. 

Onko oma maa sittenkään mansikka?

Muuttaminen takaisin Viroon ei ole poissuljettu vaihtoehto. Jos olisin yksin, en asuisi Suomessa vapaaehtoisesti. Mutta olisin mieheni kanssa onnellinen missäpäin maailmaa tahansa. Hänen kanssaan on mahtava elää! Tiedän, että hän olisi valmis muuttamaan Viroon kanssani. Huonoina hetkinä mietin, olisiko Virossa asiat toisin. Mutta tiedän kyllä, ettei Viro ole mikään paratiisi. Viroon lähteminen ei ole kiinni sikäläisestä elintasosta, vaan päätöksentekoomme vaikuttavat monet henkilökohtaiset syyt.

Jos muuttaisin Viroon, voisin opettaa vaikkapa suomea virolaisille ja mieheni voisi opiskella. Mutta jos jäämme Suomeen, niin haluaisin olla hyvä suomen kielen opettaja maahanmuuttajille. Epäilen joka päivä taitojani, koska opetan suomea maahanmuuttajille ja olen syntyperältäni virolainen. Mutta hyvä opettajuus ei ole kiinni täydellisestä ng-äänteestä. Haluaisin opiskella vielä lisää suomen kieltä ja hankkia opettajan pätevyyden. En osaa suunnitella tulevaisuuttani vuosien päähän. Onko minulla sitten muiden ikäisteni tapaan lapsia, asuntolaina ja työpaikka? Uskon, että elämä kyllä kantaa.

Nimi:
Liis
Ikä:
29
Lähtömaa:
Viro
Muuttovuosi:
2002
Perhesuhteet:
naimisissa,
Koulutus:
maisteri
Ammatti:
opettaja
Elämä kantaa.