Vankila kuin toinen koti ja Suomi kolmas

Minun nimeni on Marisol, ja olen 23-vuotias nuori nainen. Harrastan kulttuuria, toimin Vasemmistonuorissa ja teen vapaaehtoistyötä Pioneeriliitossa lasten ja nuorten parissa aina kun tarjoilijan töiltäni ehdin. Haaveilen pääsystä kulttuurialan koulutukseen lähivuosina. Olen muuttanut Chilestä Suomeen 15 vuotta sitten. Lapsuudessani jouduin kokemaan, kuinka isäni vangittiin poliittisten ajatustensa vuoksi ja kuinka myös äitini joutui sotilasdiktatuurin mielivallan uhriksi. Vierailimme isän luona vankilassa, josta muodostui meille kuin toinen koti. Lapsen silmin se oli jännittävä leikkipaikka. Olen kertonut näiden vuosien aikana elämäntarinani lukuisia kertoja, mutta kerron sen vielä. Haluan, että suomalaiset tietävät, miksi jouduimme muuttamaan Chilestä Suomeen.

Chilessä tapahtui vallankaappaus 1973, ja siitä alkoi 17-vuotinen sotilasdiktatuuri. Maailma oli tyrmistynyt Chilen tapahtumista, ja etenkin Suomessa syntyi voimakas solidaarisuusliike. Suomessa tehtiin paljon töitä, että isäni saataisiin Suomeen. Kun turvapaikka sitten järjestyi Suomesta ja muutimme Suomeen, niin meille oli järjestetty asunto ja isälleni työpaikka. Sisarukseni ja minä pääsimme aloittamaan koulun muutaman päivän sisällä maahan saapumisesta. Meidän täytyi heti mennä mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan, koska tiesimme Chileen paluun olevan mahdottomuus. Isälleni langetettu elinkautinen vankeusrangaistus muutettiin 25 vuoden maastakarkoitukseksi vapautuksen yhteydessä.

Menin ummikkona suomalaiselle ala-asteelle, mutten jäänyt jälkeen muista oppilaista, koska minulla oli hyvät perustiedot Chilen kouluvuosiltani. Minulla on hyvä kielipää, ja puhua pälpätin suomea jo puolen vuoden päästä. Olin rohkea ja aina, kun kuulin uuden sanan, yritin käyttää sitä jossain lauseessa. Pystyin päättelemään ihmisten reaktioista, menikö sovellutus oikein vai väärin. Lisäksi kilpailimme perheessämme kannustavassa hengessä, kuka oppisi ensimmäisenä laskemaan yhdestä sataan suomeksi.

Olin ala-asteella hyvä oppilas, mutta yläasteella ja lukiossa melkoinen kapinallinen. Osoitin mieltäni ja taistelin koululaisten oikeuksien puolesta. Koululaisten velvollisuuksista en välittänyt pätkääkään. En kapinoinniltani ja politikoinniltani malttanut valmistua ylioppilaaksi lukiosta. Oppituntien sijaan istuin kirjastossa ja sivistin itse itseäni. Olen kuitenkin aina onnistunut löytämään töitä ja tekemistä ammattikoulutuksen puutteesta huolimatta. Olen ulospäinsuuntautunut persoona, ja minulla on valtavat verkostot, mitkä ovat vieneet minua elämässäni eteenpäin.

Maahanmuuttajien leimaamisesta päästävä eroon

Perinteisesti ajatellaan, että suomalaiset ovat kauhean ujoja, mutta minun koulukokemukseni perusteella olisin eri mieltä. Kaikki suomalaiset olivat kovin uteliaita ja tekivät kummallisia kysymyksiä. Lapset saattoivat kysyä, millainen on chilen kieli tai asuimmeko puissa? Koulukaverini suhtautuivat minuun aika hyvin, eikä minua oikeastaan kiusattu. Mutta opettajat tekivät sen virheen, että laittoivat minut kiertelemään kouluilla kertomassa maahanmuuttajan elämästä. Nyt kun ajattelen asiaa, niin viimeistään se leimasi minut muiden koululaisten silmissä maahanmuuttajaksi.

En pidä sanasta maahanmuuttaja. Parempi ilmaisu olisi maahanmuuttanut. Maahanmuuttajasta tulee mieleen henkilö, joka muuttaa maasta toiseen paremman elämän toivossa. Minä olen muuttanut Suomeen ja asun täällä pysyvästi. Kysymys on leimasta. Mutta kaikkien mieluiten minä olisin vain Marisol. En maahanmuuttanut Marisol, en Chilestä tullut Marisol, vaan pelkkä Marisol. Kun olet kerran maahanmuuttanut, olet aina maahanmuuttaja ja ulkomaalainen. Monet maahanmuuttajat pyrkivät vuosikausia työelämään, mutta eivät onnistu. Kielitaito ei välttämättä riitä. Maahanmuuttajilta vaaditaan paljon enemmän kuin suomalaisilta.

Matka juurille ja paluu kotiin

En enää hätkähdä mistään Suomessa. Aluksi ihmettelin monia asioita, mutta nykyisin tunnistan itsessänikin monia suomalaisuuteen liitettäviä ominaisuuksia: kaipaan välillä omaa rauhaa ja kavahdan liian lähelle keskustelemaan tulevia ihmisiä. Olen oppinut ymmärtämään, että suomalainen ei ole kitupiikki, jos hän ei tarjoa baarissa juomia kavereilleen eikä suomalainen juttele, jos hänellä ei ole asiaa. Ruokakulttuuri on tietenkin erilaista, muttei se ole mikään ongelma. Suomalaiset juovat hämmästyttävän paljon maitoa, ja chileläiset maustavat ruokansa toisella tavalla. Ne ovat vain kulttuurieroja.

Vuosi sitten ostin pelkän menolipun ja lähdin Chileen. Olin siis valmis jäämään sinne. Veljeni on palannut Chileen ja hän on onnellisempi siellä kuin Suomessa. Halusin selvittää, olisinko minä onnellisempi juurillani. Kulttuuri-identiteettini on melkoinen sekoitus, ja halusin saada selvyyttä siihen. Vietin Chilessä aikaa sukulaisten kanssa, tutustuin työelämään ja yöelämään, jouduin keskelle mellakkaa ja olin paikalla, kun Augosto Pinochet kuoli… Mutta ei siellä ollutkaan niin auvoista, mitä ehkä kuvittelin. Kaipasin kotiin.

Nimi:
Marisol
Ikä:
23
Lähtömaa:
Chile
Muuttovuosi:
1992
Perhesuhteet:
naimaton
Koulutus:
peruskoulu, lukio-opintoja
Ammatti:
tarjoilija
Älä kutsu minua maahanmuuttajaksi, kutsu minua Marisoliksi.