Venähtänyt kuherruskuukausi

Aluksi voisin esitellä itseni. Olen 27-vuotias intialaisnainen Mitra. Olen asunut Suomessa kuutisen vuotta. Intiassa työskentelin terveydenhuollon tehtävissä. Olen opiskellut alaa kotikaupunkini yliopistossa. Mieheni on tietokoneinsinööri ja hän lähti expatriaatiksi Suomeen ennen kuin menimme naimisiin.

Mieheni oli töissä Suomessa muutamia kuukausia, jonka jälkeen hän tuli lomalle Intiaan ja menimme naimisiin. Sitten lähdin hänen mukanaan Suomeen. Alkuajat Suomessa olivat minulle eräänlaista kuherruskuukautta. Periaatteessa tänne tulomme oli samalla meidän häämatkamme Mieheni ollessa töissä ajelin bussilla ympäri kaupunkia ja tein tuttavuutta uuden kotikaupungin kanssa.

Meidän piti palata parin kuukauden kuluttua Intiaan, mutta mieheni työprojekti venyi vain. Hän sai vakituisen työsuhteen Suomesta, ja päätimme jäädä tänne. Siihen asti olin pärjännyt englannin kielellä, mutta käsitin pian, että minun olisi opeteltava suomea päästäkseni täällä opiskelemaan tai töihin. Mieheni työkieli on englanti, joten hän ei ole oppinut suomea yhtä hyvin kuin minä.

Pienin teoin kiinni työelämään

Kuherruskuukauden päätyttyä aloin miettiä, mitä voisin tehdä Suomessa. Halusin tehdä työtä, johon olin kouluttautunut Intiassa. Minulla oli vain tilapäinen oleskelulupa, joten minulle ei tarjottu suoraan maahanmuuttajapalveluja.Viranomaiset eivät auttaneet minua. Jos en olisi itse löytänyt auttavaisia suomalaisia, en tiedä, miten olisin pärjännyt.

Löysin maksullisen kesäkurssin, jossa aloitin suomen kielen opiskelun. Sen jälkeen hakeuduin toiselle kurssille, joka maksoi myös. Kolmas kurssi oli minulle ilmainen, sillä tutustuin erääseen kouluttajaan, joka järjesti minulle pääsyn kokopäiväiselle kielikurssille. Opin sillä kurssilla paljon suomea, sillä opettajat puhuivat vain ja ainoastaan suomea. Minusta se on paras menetelmä.

Intiassa suoritettu yliopistotutkintoni ei vastannut suomalaisen työelämän vaatimuksia, joten jouduin puoleksi vuodeksi täydennyskoulutukseen. Koulutukseen kuului myös työharjoittelu. Olin tutustunut jo aiemmin itseohjautuen kaupungin eri sairaaloihin. Sillä tavoin verkostoiduin alan ihmisten kanssa.

Kun sain täydennyskoulutuksen päätökseen, aloitin työnhaun. Seurasin alan työpaikkailmoittelua ja hankin itselleni taitoja, joita ilmoituksissa korostettiin. Minun tarvitsi myös kääntää kaikki todistukseni ja ansioluetteloni suomeksi, jotta olisin samalla viivalla muiden hakijoiden kanssa. Kävin myös autokoulun ja hankin ajokortin, koska ilmoituksissa kerrottiin usein ajokortin olevan välttämätön. Näiden pikkujuttujen kautta työnhaku helpottui. Kannatti olla kärsivällinen ja uskoa omiin taitoihin. Suoritan tällä hetkellä myös toista korkeakoulututkintoa kehittääkseni itseäni ja ammattitaitoani.

Olen kokenut itse ja kuullut muilta, että maahanmuuttajan kielitaito, tahto ja myös ammatti vaikuttavat työllistymiseen eniten. On mukauduttava suomalaisen työelämän vaatimuksiin. Työskentelen nykyisin terveydenhuoltoalalla, ja minulla on vakituinen työsuhde. Työtä hakiessani olin raskaana, muttei se onneksi vaikuttanut työn saantiini. Olin odottanut työpaikan aukeamista jo pitkään, ja he tiesivät, että haluan tosissani niihin töihin. Sitä ennen olin töissä mm. yksityisessä hoitolaitoksessa. Monet onnittelevat minua työmenestykseni johdosta. En tiedä, johtuuko menestymiseni hyvästä tuurista vai hyvästä työnantajasta.

Intialaista elämää suomalaisin lisukkein

Kaipaan aina Intiaan, mutta sanoisin, ettei minun ole paha olla täällä Suomessakaan. Eniten kaipaan sukulaisiani, mutta yhteydenpito maailman toiselle puolelle on nykyisin ihanan helppoa. Kaipaan myös palveluita, sillä Suomessa joudun tekemään kaikki itse. Intiassa voisin palkata kotiapulaisen ja syödä vaikka päivittäin intialaisessa ravintolassa. Olen identiteetiltäni intialainen, mutta tämä kaupunki tuntuu kodilta. Suomalaisessa kaupunkiympäristössä on hyvä kasvattaa lapsia: täällä on turvallista ja vehreitä puistoja on paljon. Meillä on koti-ikävää lievittämässä intialaisia ystäviä ja naapureita. Toimin myös intialaisessa yhdistyksessä, joka järjestää mm. krikettiotteluita ja hindu-uskontoon kuuluvia juhlia.

Olen sopeutunut Suomeen:  minulle on muodostunut tänne tuttavapiiri ja päiväni ovat aina täynnä tekemistä. Totta kai minulla olisi vaikeampaa, jos en olisi löytänyt täältä töitä. Myös ystävystyminen suomalaisten kanssa on auttanut asiaa. Läheisin ystäväni on suomalainen nainen, joka on kuin mummo lapselleni ja äiti minulle. Hänen koko perheestään on tullut meille erittäin läheinen. Hänellä on kaksi lasta, jotka ovat samanikäisiä kuin mieheni ja minä. Ikänsä puolesta hän siis voisi aivan hyvin olla äitini. Viime vuonna saimme kutsun heidän kotiinsa joulunviettoon. Se oli iso asia minulle ja miehelleni. Mieheni ei ole onnistunut luomaan samanlaisia kontakteja kuin minä. Hän tulee kyllä hyvin toimeen työkavereidensa kanssa, mutta he eivät puhu henkilökohtaisista asioista eivätkä vietä aikaa yhdessä työajan ulkopuolella. Onneksi hänellä on urheiluharrastus, josta hän on saanut kavereita.

Olen suomalaistunut täällä asuessani ja siitä kertoo esim. oman rauhan kaipuu. Kun käyn Intiassa ja ihmisiä on joka puolella, kaipaan heti Suomeen. Kun me olemme täällä, niin me yritämme tietysti olla niin kuin muutkin suomalaiset. Käydään saunassa ja mieheni voi juoda saunakaljan. Enimmäkseen syömme intialaista kasvisruokaa, mutta olen saanut virikkeitä myös suomalaisesta keittiöstä. Osaan leipoa karjalanpiirakat ja pullaa.

Nimi:
Mitra
Ikä:
27
Lähtömaa:
Intia
Muuttovuosi:
2001
Perhesuhteet:
naimisissa, lapsia
Koulutus:
terveydenhuoltoalan korkeakoulututkinto
Ammatti:
terveydenhuoltoalan työntekijä
Kärsivällisyys kannattaa.