Viidakosta lumen ja jään Suomeen

Olen kambodžalaissyntyinen Savoeyn. Synnyin 28 vuotta sitten yli kymmenlapsiseen perheeseen seitsemäntenä lapsena. Kirjaimellisesti minua voisi nimittää viidakon tytöksi, sillä synnyin pakomatkan aikana keskelle viidakkoa. Olen viettänyt koko lapsuuteni vaarallisissa olosuhteissa viidakon kätköissä ja monilla pakolaisleireillä. Maassani oli sisällissota. Perheeni pakeni punakhmerien hirmuhallintoa.

Synnyin siis vuonna 1979, kun Vietnamin joukot hyökkäsivät kotimaahani ja päättivät punakhmerien valtakauden. Pakomatkamme suuntautui Thaimaan ja Kambodžan rajalle. Elimme siellä ”ei-kenenkään-maalla”, koska emme päässeet Thaimaaseen. Yritimme palata kotiseudulleni useita kertoja onnistumatta siinä koskaan. Elin ja asuin 9-vuotiaaksi saakka viidakon kätköissä ja erilaisilla pakolaisleireillä. Perheestämme vain osa selvisi hengissä näistä koettelemuksista. Sitten pääsimme Suomeen pakoon sekasortoa, sotaa ja hirmuhallintoa. Nyt olen jo tottunut suomalaiseen elämänmenoon. Rakastan Suomea ja olen sydämeltäni niin suomalainen.

Koulun penkille 9-vuotiaana

En ollut voinut käydä koulua Kambodžassa, sillä minut olisi voitu vaikkapa kidnapata koulumatkalla. Aloitin koulunkäynnin vasta Suomessa 9-vuotiaana. Kuukauden sisällä osasin jo puhua suomea. Opettaja hämmästyi taidoistani ja laittoi minut suoraan kolmannelle luokalle. Jouduin toki tekemään kovasti töitä, että pysyisin luokkakavereiden perässä.

1980-luvun lopussa Suomen maahanmuuttopolitiikka oli lapsenkengissä. Opettajilla ei ollut kokemusta maahanmuuttajaoppilaista eikä opetukseen ollut resursseja. Työtä tehtiin sydämellä. Minun opettajani oli hieno ihminen, joka opetti minulle suomea koulupäivän jälkeenkin ja kutsui kotiinsa. Koulun ulkopuolella opettajilta oppimani tavat opettivat minua kaikista eniten.

Peruskoulun jälkeen haaveilin lukioon menosta, mutta minulla ei ollut siihen voimia. Sodassa ja pakolaisleireillä kokemani asiat alkoivat tulla uniini. Väsyin ja masennuin enkä jaksanut käydä lukiota.

Koettu rasismi työelämässä

Olen työskennellyt elämäni aikana useissa eri paikoissa ja minulla on monta ammattitutkintoa. Ensin opiskelin floristiksi, koska viidakon tyttönä ikävöin kotimaatani ja kukkia. Huomasin, että sillä alalla oli vaikea työllistyä, sillä asiakaspalvelutehtäviin ei uskallettu palkata ulkomaalaisen näköistä henkilöä. Työantajat selittivät, että myynti voi heiketä, jos asiakkaat eivät pidäkään minusta.

Sen jälkeen menin töihin maahantuontiyritykseen myyntiedustajaksi. En voinut jäädä sinnekään töihin, sillä koin rasismia ja seksuaalista häirintää. Asiakkaat olivat pääsääntöisesti miehiä ja joskus he kysyivät puhelimessa minun hintaa eikä myynnissä olleen tuotteen hintaa. Se oli erittäin loukkaavaa!

Päätin hakeutua toisenlaisiin työtehtäviin. Eräänä päivänä kävelin sisään elektroniikka-alan yritykseen ja kysyin heiltä töitä, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta alalta. He ottivat minut töihin, koska olin valmis opettelemaan työtehtävät. Niinpä minusta tuli elektroniikkatarkastaja. Olin niin hyvä työssäni, että opetin muitakin työntekijöitä. Alussa opiskelin alaa itsenäisesti kotona töiden jälkeen ja sitten suoritin vielä työn ohessa useamman vuoden kestävän alan koulutuksen. Päätin näyttää työnjohtajille, että tämä tumma tyttö kyllä osaa nämä hommat! En kuitenkaan päässyt etenemään urallani lupauksista huolimatta. Kuulin myöhemmin, että minua ei voitu valita parempiin tehtäviin, koska pelättiin, että jossain on joku henkilö joka ei ehkä pidäkään minusta... Syynä oli siis rasismi.

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä tulkkina siitä asti, kun opin suomen kielen. Tunnen itseni onnekkaaksi, että osaan khmeriä, vaikka tulin tänne nuorena. Olen nyt virallinen tulkki ja saan elantoni tulkkaustehtävistä. Tiedän oman taustani takia, miten vaikeaa maahanmuuttajilla voi olla ja yritän auttaa heitä jaksamaan. Opetan heille myös suomenkieltä, sillä sopeutuminen, pääseminen osaksi tätä yhteiskuntaa ei onnistu ilman kieltä. Tällä alalla en ole kokenut rasismia. Tämä työ on kuin tehty minua varten.

Ammattiyhdistyksen jäsenyys on yhtä luonnollista kuin Plussa-korttijäsenyys

Tunnen ammattiyhdistystoiminnan omakseni. Kiinnostuin ammattiyhdistystoiminnasta, kun työskentelin floristina eräässä puutarhassa. Havahduin siihen, että ammattiyhdistys oli työntekijöille merkityksetön, vaikka tosiasiassa sen jäsenillä on paljon vaikutusvaltaa. Maahanmuuttajat selittävät passiivisuuttaan leimautumisen pelolla ja suomalaiset ajan puutteella. He eivät käsitä, että ammattiyhdistysjäsenyys on yhtä luonnollista kuin se, että hankitaan S-etukortti tai Plussa-kortti.

Olen tehnyt töitä julkisella ja yksityisellä sektorilla. Olen nähnyt erilaisia ongelmatilanteita. Jotkut maahanmuuttajat ovat niin lannistuneita rasismista, että he luulevat, etteivät suomalaiset huoli heitä ay-toimintaan. He ovat väärässä: maahanmuuttajia tarvitaan toimintaan mukaan. Osa suomalaisista syyttää maahanmuuttajia työpaikkojen viemisestä, koska jotkut ulkomaalaiset suostuvat työskentelemään Suomessa epäinhimillisellä palkalla. Kannatan järjestäytymistä senkin vuoksi, että se pakottaa työantajat maksamaan kaikille työntekijöille lähtömaasta riippumatta saman suuruisen palkan. Tehtävään on valittava henkilö, joka on siihen sopivin eikä edullisin.

Kuulun SAK:n eli Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön alaiseen Metallityöväenliittoon. ”Metalliliitto” on siitä erikoinen ammattiyhdistys, että siihen kuuluu todella paljon maahanmuuttajia. Olen toiminnassa aktiivisesti mukana ja minut on valittu jopa oman yhdistykseni kokousedustajaksi ja erään jaoston puheenjohtajaksi. Kunpa ymmärrettäisiin, että ammattiyhdistystoiminta ei tarkoita nykyisin vain taisteluita ja marsseja, vaan siihen liittyy paljon mukavaa ja ilmaista virkistystoimintaa.

Lisäväriä sinivalkoisuuden sekaan

SAK:n järjestöissä edistetään suvaitsevaisuutta monin tavoin. Metallityöväenliitto pyrkii myös omalta osaltaan vähentämään rasismia. Kierrän kertomassa erilaisissa koulutustilaisuuksissa, mitä erilaisuus tarkoittaa käytännössä. Koulutukset tehoavat hyvin sellaisiin henkilöihin, joilta puutuu tietoa erilaisuudesta ja he sen takia pelkäävät kontakteja maahanmuuttajien kanssa. Yritän saada heidät ymmärtämään, miksi joku työkaveri toimii tietyllä tapaa tai mitä jokin hänen sanomisensa tarkoittaa. Maahanmuuttajien määrä kasvaa koko ajan ja siihen täytyy valmistautua, jotta vältämme mahdolliset konfliktit.

Nimi:
Savoeyn
Ikä:
28
Lähtömaa:
Kambodža
Muuttovuosi:
1988
Perhesuhteet:
naimaton, ei lapsia
Koulutus:

Ammatti:
useita, mm. virallinen tulkki
Kun olet nähnyt mustan, näet myös valkoisen ja harmaan koko väriskaalan. Elämä ei ole mustavalkoista.