Juuret maailmalla, koti Suomessa
Juuret maailmalla, koti Suomessa
vasen oikea
Elämäntarina

Uussuomalainen muslimi

Olen Sayyid, entinen turkkilainen ja nykyinen… Niin, kuka minä olen? Voisin sanoa, että nykyinen uussuomalainen muslimi! Olen naimisissa ja minulla on lapsia. Tulin Suomeen töihin. Olen tehnyt sekalaisia töitä Turkissa 16-vuotiaasta asti. Isäni kuoli tuolloin tapaturmaisesti, ja jouduin ottamaan isän ja perheen elättäjän roolin. Muutin Suomeen 80-luvun lopulla, kun kuulin täällä olevan hyvin töitä. Sukulaismieheni oli tullut aiemmin Suomeen, ja hänen kauttaan minullekin järjestyi töitä metallialalta. Tuolloin elettiin nousukautta. Olin kovin innoissani töistä, mutta taustalla oli myös halu auttaa perhettäni Turkissa.

Saavuin Suomeen eräänä kesäisenä perjantaina ja aloitin työn heti maanantaina. En osannut lainkaan suomea ja kannoin mukanani sanakirjaa. Ymmärsin pian, mitkä sanat ovat työssä tärkeitä ja kirjoitin ne paperilapulle. Kotona sitten sanakirjan avulla käänsin ne turkiksi. Työpaikalla tavattiin pitää radiota aina auki, ja muistan kuunnelleeni koko ajan korvat höröllä, miten sanoja käytetään ja taivutetaan. Suomen kirjakieli on kuitenkin aivan toista kuin puhekieli. Ja väärinkäsityksiä on syntynyt matkan varrella. Mutta nyt suomen kielen taitoni on erinomainen. Kielen oppii parhaiten käytännössä. Suomalaisesta vaimosta on myös ollut apua.

Tulin Suomeen nuorena ja en oikein silloin tiennyt, kuka minä olen ja mitä elämältäni haluan. Nyt kun olen asunut tässä maassa pian parikymmentä vuotta, niin turkkilaisuus on kadonnut ajan myötä. Vaimoni on syntyperäinen suomalainen ja meillä on lapsia, joiden kanssa puhumme suomea. Toimin aktiivisesti muslimien yhdistyksessä ja sitä kautta olen tutustunut useista eri maista kotoisin oleviin muslimeihin. Tuttavapiirini on hyvin kansainvälinen.

Kova vastaus rasisteille

Alkuajat Suomessa olivat kyllä vaikeat: kieli oli vieras ja kesä vaihtui pian pimeään ja kylmään syksyyn. Työskentelin metallialan yrityksessä, ja minua kiusattiin työpaikallani. Uskontoani tai kotimaatani herjattiin ja tavaroihini kajottiin. En myöskään valittanut asiasta jatkuvasti esimiehelle, vaan halusin selvittää ongelmat itse. Päätin antaa ”potut pottuina”. En antanut periksi enkä alistunut kiusaajien tahtoon. Sitten kiusaaminen loppui. Minua ennen työpaikalla oli ollut tiettävästi kaksi maahanmuuttajatyöntekijää, mutta rasistit savustivat heidät firmasta pihalle. Mutta minä jäin sinne.

Rasismia työpaikalla
Kesto: 01:24
Kuuntele

En työskentele enää kyseisessä firmassa, vaan jouduin lopettamaan fyysisesti raskaan työn terveydellisistä syistä. Etsin jotain kevyempää työtä, mutta sitten yhdistystoiminta vei minut mukanaan. Olen käynyt leikkauksessa ja katson nyt, voisinko palata työelämään jonain päivänä. Vanhaan ammattiin en voi palata, mutta haluaisikohan joku toinen työantaja palkata minut vai aloittaisinko uuteen ammattiin opiskelun. Tulevaisuus on siltä osin avoin.

Minusta tuntuu, että minua pidetään aina maahanmuuttajana, koska näytän ulkomaalaiselta. Sama kohtalo voi olla vielä seuraavienkin maahanmuuttajasukupolvien osana. Mutta suvaitsevaisuus lisääntyy, kun suomalaiset tutustuvat maahanmuuttajiin normaalissa elämässä, kuten työpaikoilla ja kouluissa. Suora kontakti suomalaisiin on aina parempi vaihtoehto kuin järjestetyt tilaisuudet, joissa maahanmuuttajat esittäytyvät. Uskon, että Suomesta tulee koko ajan monikulttuurisempi ja suvaitsevaisempi maa. Kun Suomessa oli lama 1990-luvulla, suomalaiset syyttivät maahanmuuttajia omista ongelmistaan. Rasismi oli silloin varmasti huipussaan. Kohtaamani rasistit ovat olleet niin kolmikymppisiä miehiä kuin vanhoja mummoja. Rasismia esiintyy niin bussipysäkeillä kuin ruokakaupoissakin. Tiedän, että rasismissa on kyse pelosta.

Islam on islam

Tuntematon islamin usko
Kesto: 01:28
Kuuntele

Olen aktiivisesti yrittänyt kertoa suomalaisille, mitä islam on. Olen osallistunut erilaisiin keskustelutilaisuuksiin ja kertonut koululuokille uskonnostani. Kyllä monilla on mielipiteet muuttuneet islamista ja muslimeista. Täytyy osata erottaa maailmanpolitiikka islamista: tapahtumien taustalla voi olla politiikka, valtapyrkimykset, taloudellisen edun tavoittelu, perimätieto tai kulttuuri. Täällä Suomessa olen keskustellut monien eri maiden muslimien kanssa ja huomannut, miten paljon uskontoon liittyy väärinkäsityksiä tai erilaisia tulkintoja. Olemme sitten yhdessä tutkineet Koraania ja profeetan perimätietoa ja todenneet yhdessä asian oikean laidan. Ilman kulttuuriperimän vaikutusta täällä voi nähdä parhaiten oman uskontonsa. Islam on islam. On olemassa vain yksi islam.

Minusta on tärkeää, että muslimimaahanmuuttajien lapset oppivat täällä Suomessa puhtaan islamin ilman minkäänlaisia heimotulkintoja tai muita sekoituksia. Myös äidinkielen oppiminen on tärkeää heidän identiteettinsä kannalta. Jos me voimme elää täällä Suomessa rauhassa, me varmasti myös jäämme tänne. Osa muslimeista palaa takaisin synnyinmaahansa tai muuttaa maahan, jossa on helpompi elää muslimina. Mutta pitäisi muistaa, että meitä tarvitaan globalisoituvassa maailmassa. Maahanmuuttajien lapset, jotka ovat onnistuneet säilyttämään identiteettinsä, mutta jotka ovat käyneet koulunsa Suomessa, ovat erinomaisia asiantuntijoita kansainvälisissä tehtävissä. Me maahanmuuttajat olemme positiivinen lisä tähän maahan.

Toivoisin, että muslimeista kirjoitetaan ja puhutaan avoimesti ja rehellisesti ja haluan, että meitä kuunnellaan. Ei saa yleistää eikä aiheetta syyttää, että kaikki muslimit ovat sitä tai tätä. Maahanmuuttaja kokee muutenkin valtavaa painetta pärjätä uudessa maassa. Haluan rauhoittaa ihmisten mieliä ja tuoda esiin, että meidänkin joukossa on hyviä ja pahoja yksilöitä. Suomalaisten ei tarvitse uskoa samaan kuin minä, mutta kunhan he eivät pelkäisi meitä muslimeita. Haluaisin, että muslimeihin ja islamin uskoon suhtauduttaisiin neutraalisti, ei puolesta eikä vastaan. Olen itse yrittänyt ahkerasti kirkastaa kuvaa islamista, mutta toivoisin aktiivisuutta muiltakin Suomessa asuvilta muslimeilta. Taakka on raskas yksin kantaa.

Nimi:
Sayyid
Ikä:
42
Lähtömaa:
Turkki
Muuttovuosi:
1988
Perhesuhteet:
naimisissa, lapsia
Koulutus:
ei ammattikoulutusta
Ammatti:
metallityöntekijä (työtön)
Älä usko kaikkea kuulemaasi. Ota asioista itse selvää!
Yhteisöt
Juuret
Maahanmuuttajiksi leimatut
Suomi on kotimme

Kansalaistoiminta
Ammattiliitossa
Yhdistyksissä

Maahanmuuton syy
Työpaikan Suomesta löytäneet

Suomi ja suomalaisuus
Rotusorretut

Työelämäkokemukset
Ansiotyöttömät

Uskonto
Muslimit