Kemialliset hyökkäykset olivat minun todellisuutta

Olen 51-vuotias kurdi Pohjois-Irakista. Olen muslimi niin kuin suurin osa kurdeista on. Olen asunut Suomessa vuodesta 1990 saakka vaimoni Haleeman kanssa. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Olen kertonut kurdien tilanteesta ja omasta pakomatkasta monelle suomalaiselle aikaisemminkin. Joskus he eivät usko, että kokemani kauheudet ovat totta. Voiko tällaista edes tapahtua 90-luvulla? Mutta kemialliset aseet ja ihmisoikeusloukkaukset olivat minun ja läheisteni todellisuutta. Tässä tarinani vielä kerran…

Kun valmistuin yliopistosta minulla oli kaksi mahdollisuutta: liittyisin joko Irakin armeijaan tai ryhtyisin kurdipartisaaniksi. Valitsin tietenkin jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikka sissitaistelijan elämä on hyvin rankkaa. Taistelin Saddam Husseinia vastaan ja oman kurdikansan puolesta. Vaimoni oli ymmärrettävä ja kestettävä, että tämä on minun elämänpolkuni. Ja onneksi hän kesti.

Vuonna 1987 Hussein käytti kemiallisia aseita ja tuhosi joistakin kurdikylistä kaiken mahdollisen elämän. Kaasua vastaan ei voi taistella. Minun oli lähdettävä joukon mukana Iraniin, mutta Iranissa kurdien tilanne oli myös huono. Turkissakin on kurdeja, joten päätimme edetä Turkkiin. Emme päässeet määränpäähämme Ankaraan asti, vaan rajalla minut ja muutama muu kurdimies pidätettiin, vangittiin ja palautettiin Iraniin. Onnistuimme kuitenkin palaamaan vuoriston kautta Turkkiin, mistä saan kiittää ystävieni taloudellista ja henkistä tukea. Pääsin vihdoin vaimoni ja vastasyntyneen lapseni luokse, mutta tilanne muuttui taas melko nopeasti. Kaikki 56 kurdia karkotettiin takaisin Iraniin. Matkalla pari poikaa karkasi bussista, ja he saivat yhteyden UNHCR-pakolaisapujärjestöön. Meille luvattiin apua YK:lta, ja jäimme odottamaan sinne, kunnes suomalaisten ryhmä saapui. Tämä tapahtui vuonna 1989, ja viimein vuonna 1990 lensimme Suomeen Ankaran ja Istanbulin kautta.

Olosuhteet kuin paratiisissa

Pakolaisryhmämme astui lentokoneesta ulos talviseen Suomeen. Olin nähnyt lunta jo oman maani vuoristossakin, joten suomalainen talvimaisema ei yllättänyt minua. Tietenkin ilmasto on erilainen, mutta lumi ja talvi eivät järkyttäneet minua. Lentokentällä meitä odotti suomalaiset viranomaiset. Vastaanotto oli todella lämmin. Vain punainen matto puuttui! Meidät toivotettiin tervetulleiksi, ja jatkoimme matkaa Suomen Punaisen Ristin järjestämään majoitukseen. Matkalla meille kerrottiin Suomesta ja jaettiin eväät. Meihin suhtauduttiin niin hienosti, että ajattelin meidän tulleen paratiisiin.

Asuimme yhteismajoituksessa pari viikkoa, jonka jälkeen pääsimme muuttamaan vaimoni ja lapseni kanssa omaan asuntoon. Asunnossa oli valmiina kaikki, mitä ihminen voi tarvita. Opiskelin suomea lähes vuoden. Olen suorittanut yliopistotutkinnon taloustieteistä, mutta työhistoriaani on mahtunut mm. pizzan paistajan, työnhakukouluttajan ja kielenopettajan työtehtäviä. Nyt toimin kuitenkin tulkkina. Teen tulkkausta kurdin ja arabian kielestä suomeen ja toisinpäin.

Toiveeni ja haaveeni on, että Kurdistan saisi lähitulevaisuudessa itsenäisyyden. Valitettavasti kurdien asuttamilla alueilla on edelleen levottomuuksia. Mutta miksi asun yhä Suomessa enkä ole palannut Irakiin? Ehdotin perheelleni, että muuttaisimme takaisin Irakiin. Vaimo olisi ollut valmis muuttoon, mutta lapset eivät halua muuttaa kotimaahani. Vanhempi lapseni oli alle vuoden ikäinen muuttaessamme Suomeen ja nuorempi lapseni on syntynyt Suomessa. He ovat kasvaneet Suomessa.

Toiveissa Kurdistanin valtio

Minä olisin valmis palaamaan Irakin kurdialueelle ja menemään mukaan jälleenrakennustöihin. Mutta Suomessa asuu paljon kurdeja, jotka eivät halua tai uskalla palata kotimaahansa.

Yritän edistää niin Suomessa kuin maailmallakin asuvien kurdien asiaa. Toimin kurdien kulttuuriyhdistyksessä, joka ei ole millään tavalla poliittinen. Yhdistyksen tehtävänä on luoda hyvinvointia Suomen kurdeille ja auttaa heitä kotoutumaan Suomeen. Yhdistys järjestää myös tilaisuuksia, jossa suomalaisten on mahdollista kuulla kansamme historiasta ja nykytilasta sekä tutustua meidän kulttuuriin.

Mutta olen myös poliittisesti aktiivinen ja kuulun erääseen kurdipuolueeseen. Puolueen päätoimisto on Hollannissa, mutta meillä on täällä Suomessa puolueen komitea. Komitea tekee yhteistyötä Suomen hallituksen, muiden kurdipuolueiden komiteoiden ja muiden maiden kurdien kanssa. Tällä hetkellä tilanne on se, että Irakin presidentti on kurdi. Hallituksessa ja eduskunnassakin on paljon kannattamani puolueen kurdiedustajia. Tämä on minulle erittäin tärkeä edistysaskel. Mutta Kurdistanin alue ei ole tunnustettu valtio edelleenkään. Toivon, että jonain päivänä olisi olemassa tunnustettu, itsenäinen ja yhtenäinen Kurdistan.

Nimi:
Yasir
Ikä:
51
Lähtömaa:
Irak (kurdialue)
Muuttovuosi:
1990
Perhesuhteet:
naimisissa, lapsia
Koulutus:
taloustieteilijä
Ammatti:
tulkki
Elämässä tärkeintä on vapaus ja rauha.