Juuret maailmalla, koti Suomessa
Juuret maailmalla, koti Suomessa
 

Ortodoksit

Yhteisö ortodoksiselle uskolle omistautuneille ihmisille.

Ortodoksinen kirkko on kristillinen kirkko, johon kuuluu nykyisin noin 220 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä. Ortodoksinen kristillisyys ei pohjaudu tunnustuksiin protestanttisen kristillisyyden tavoin. Tunnustuksen sijasta korostuu käsitys kirkosta oikean uskon ilmaisijana. Kirkon uskon kulmakivinä toimivat opinkappaleet eli dogmit, jotka perustuvat suoraan jumalan ilmoitukseen.

Kirkon traditio elää erityisen voimakkaasti liturgiassa ja jumalanpalveluselämässä. Tärkein kirkon jumalanpalveluksista on liturgia eli ehtoollisjumalanpalvelus. Ortodoksinen hengellisyys ei rajoitu ainoastaan jumalanpalveluksiin, vaan kattaa koko elämän. Kirkon liturginen sykli ohjaa ortodoksin elämää – arkea, paastoa ja juhlaa. Liturginen elämä on lähde, josta ortodoksikristittyjen elämä kumpuaa ja saa sisältönsä. Liturgisessa kiertokulussa näkyvin ja suurin juhla on pääsiäinen.

Ortodoksikirkon mukaan elämä on Jumalan lahja. Kirkon opin mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Tästä syystä ihmiselämällä on aivan erityinen arvo. Ortodoksikristityn tulee pyrkiä rakastamaan Jumalaa sekä lähimmäisiään.

Mysteereiksi nimitetyillä sakramenteilla on korostunut rooli ortodoksisessa elämässä. Yleisimmin mysteerioksi määritellään seuraavat seitsemän: kaste, mirhalla voitelu, katumus, sairaanvoitelu, avioliitto ja pappeus. Toisinaan mysteerioiden joukkoon lasketaan kuuluviksi myös kirkon vihkiminen ja vihkiytyminen luostarielämään. Mysteerioita toimittavat hätäkastetta lukuun ottamatta ainoastaan piispat ja papit.

Lähde:

Uskonnot Suomessa -hanke
http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=16, 5.11.2007