Juuret maailmalla, koti Suomessa
Juuret maailmalla, koti Suomessa
 

Perheen mukana muuttaneet

Muutitko Suomeen perheenjäsenesi vuoksi? Tämä yhteisö on teitä varten.

Tähän yhteisöön kuuluvat jäsenet ovat expatriaattien ja paluumuuttajien puolisoita ja vanhempiaan Suomeen seuranneita lapsia tai nuoria. He ovat muuttaneet ensisijaisesti perheensä vuoksi Suomeen joko samanaikaisesti tai myöhemmin.

Jos ulkomaalainen haluaa tulla Suomeen ja asettua asumaan yhdessä täällä olevan perheenjäsenensä kanssa, hän tarvitsee oleskeluluvan. Oleskelulupa voidaan myöntää perhesiteen perusteella.