Juuret maailmalla, koti Suomessa
Juuret maailmalla, koti Suomessa
 

Rotusorretut

Tämän yhteisön jäseniä yhdistävät arkipäiväiset kokemukset rasismista eli rotusorrosta.

Rasismi on ilmennyt sanavalinnoissa, ilmeissä ja eleissä, huumorissa ja vitseissä, tavoissa jne. Rasismi on eristämistä, syrjintää, kiusaamista, uhkailua, häirintää ja väkivaltaa. Rasistinen käyttäytyminen voi olla räikeää ja rikollista tai hienovaraista ja vaikeasti havaittavaa.

Rasismin käsite tarkoittaa ajattelua, jonka mukaan ihmisen ominaisuudet ovat "rodun" määräämiä, ja toiset rodut ovat luonnostaan toisia alempia. Sillä tarkoitetaan myös omasta poikkeavaan ihonväriin perustuvaa syrjintää tai ennakkoluuloja. Rasisti ajattelee toisiin etnisiin ryhmiin kuuluvista ihmisistä pahaa ilman riittävää oikeutusta tai perustelua. Rasismi liittyy usein ennakkoluuloihin, tiedon puutteeseen, pelkoon ja kateuteen.