Kokonaisuus soveltuu käytettäväksi opetuksessa yläkoulussa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa esimerkiksi yhteiskuntaopin, uskonnon, elämänkatsomustiedon ja maantiedon oppitunneilla. Myös eheyttävien aihekokonaisuuksien Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys, sekä Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys, lukion puolella kokonaisuuksista Kulttuurien tuntemus ja kulttuuri-identiteetti ja Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys.
Verkkonäyttelyn avulla voidaan käsitellä monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta, kansalaisyhteiskuntaa, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, syrjinnän vastaisuutta. Verkkonäyttelyssä on aineksia identiteetin rakentamiseen, ihmisoikeuksien, myönteisen monikulttuurisuuden sekä yhteiskunnallisen ja globaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden sisäistämiseen.
Perusopetuksessa verkkonäyttely soveltuu esimerkiksi seuraaviin opetussuunnitelman kohtiin:
Lukion verkkonäyttely tukee opetussuunnitelmasta kohtia:
Tällä sivulla on tehtäviä ja ideoita hyödynnettäväksi opetuksessa. Tehtävät on jaoteltu peruskouluun ja lukioon/toisen asteen oppilaitoksiin, mutta tehtäviä voi vapaasti yhdistellä ja tunneille voi valita parhaiten soveltuvia tehtäviä.
Otamme mielellämme vastaan myös palautetta, sekä uusia ideoita ja vinkkejä tehtäviksi. Postia voi lähettää osoitteeseen juuret@tyovaenmuseo.fi
Oppiaine: HY, UE, AI
Toteutus:
Valitaan jokin yhteisö käsiteltävän teeman mukaisesti, esimerkiksi pakolaiset tai töihin Suomeen muuttaneet. Kukin tutustuu yhteen henkilöön, hänen profiiliinsa ja elämäntarinaansa. Tämän jälkeen kirjoitetaan kirjeen verkkonäyttelyn henkilöltä Suomesta henkilön kotimaahan. Kirjeessä henkilö voi kuvailla olojaan ja viihtymistään Suomessa, asioita, jotka ovat tuottaneet iloa ja hankaluuksia aiheuttaneita asioita Suomessa.
Tehtävää voi muunnella siten, että kirje on henkilön kotimaasta Suomeen tai oppilaan kirje verkkonäyttelyn henkilölle, jossa oppilas voi kommentoida elämäntarinassa esiintulevia asioita. Toinen muuntelumahdollisuus on kirjeenvaihto. Ensimmäisen kirjeen kirjoittamisen jälkeen oppilaat vaihtavat kirjeitä keskenään ja sen jälkeen kirjoittavat vastauskirjeen ensimmäiseen kirjeeseen.
Oppiaine: HY, UE
Toteutus:
Kukin oppilas lukee yhden tai useampia elämäntarinoita. Tämän jälkeen oppilas valitsee yhden henkilön. Tehtävänä on kuvitella, että itse muuttaa siihen maahan, josta valitsemansa henkilö on muuttanut Suomeen. Mieti, mikä voisi tuntua mukavalta, mikä ongelmalliselta. Mitä jäisit kaipaamaan Suomesta? Kerro, millaista elämäsi voisi olla esimerkiksi kymmenen vuoden muualla asumisen jälkeen.
Toteutus:
Valitaan verkkonäyttelystä jokin elämäntarina. Luetaan elämäntarina. Mitkä ovat tarinan avainkohtia? Piirrä ja kirjoita henkilön elämäntarinasta sarjakuva.
Toteutus:
Kukin lukee ensin yhden tarinan ja painaa mieleensä henkilön vaiheita, mielipiteitä jne. Luokan tuolit asetetaan hevosenkengän muotoon, yksi tuoli sijoitetaan keskelle haastateltavaa varten, niin että kaikki näkevät toisensa. Kukin asettuu vuorollaan keskellä olevaan tuoliin haastateltavaksi. Haastateltava kertoo ensin nimensä, ikänsä ja kotimaansa. Sen jälkeen muut esittävät kysymyksiä: millainen perhe, missä asuu, mikä on ammatiltaan, mitä työtä tekee, mikä Suomessa on kivaa, onko suomalaisia ystäviä, mitä kaipaa kotimaastaan, jne. Haastateltava vastaa kysymyksiin elämäntarinasta selville saamiensa tietojen pohjalta. Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä ole vastausta tarinoissa, mielikuvituksen käyttäminen on sallittua.
Toteutus: Vuoropuhelu/ pieni draamaharjoitus.
Yksi lukee toisen tarinan, toinen jonkin muun. Molemmat painavat mieleensä elämäntarinasta asioita, kirjoittavat muistiin tärkeimpiä kohtia. Henkilön elämäntarinaan tutustumiseen käytetään aikaa noin 10 minuuttia.
Tutustumisen jälkeen pareittain ideoidaan vuoropuhelu näiden kahden henkilön välillä. Pari voi keksiä itse, mikä on tilanne, jossa kaksi ihmistä kohtaa: bussipysäkillä, kutsuilla/juhlissa, työpaikalla. Ideana on vuoropuhelun kautta tuoda esiin erilaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Vuoropuhelua varten voi miettiä myös henkilöiden sopeutumiskeinoja Suomeen, mikä on auttanut heitä kotiutumaan Suomeen.
Esimerkkipareja:
Mitra – Helen
Ryan– Savoyen
Asma - Mats
Marie – Adem
Toteutus: Aluksi tutustutaan sivustoon ja luetaan elämäntarinoita, joko jotain tiettyä teemaa seuraten tai oman kiinnostuksen mukaan. Seuraavaksi oppilaille arvotaan elämäntarina tai yhteisö, josta voi valita yhden tarinan. Kukin lukee tarinansa ja tutustuu henkilöön ja hänen elämäntarinaansa. Tarinasta kannattaa tehdä muistiinpanoja, kirjoittaa tärkeimpiä kohtia itselle muistiin. Oppilaat eivät saa kertoa toisilleen, kenen tarinan ovat valinneet.
Elämäntarinaan tutustumisen jälkeen valitaan yksi oppilas arvuutettavaksi henkilöksi. Muut esittävät hänelle kysymyksiä ja koittavat arvata, kenen tarinan pohjalta hän vastaa. Vastaaja saa vastata vain myöntävästi tai kieltävästi (kyllä/ei). Osallistujilla voi olla nähtävillä/monistettuna Selaus-sivu, jossa kaikki vaihtoehdot näkyvät. Henkilöiden lähtömaata tai muita sivulla näkyviä tietoja ei saisi suoraan kysyä. Kun joku arvaa, kenestä on kyse, arvaaja siirtyy vastaajaksi. Leikkiä voidaan jatkaa haluttu aika tai niin kauan, kuin kaikki ovat olleet vastaajina.
Tavoitteet: havainnollistaa maahanmuuton erilaisia syitä
Toteutus:
Oppilaat jaetaan viiteen ryhmään. Kullakin ryhmällä on kategoriasta Maahanmuuton syy yksi yhteisö: Maahan ja kieleen ihastuneet, Pakolaiset, Työpaikan Suomesta löytäneet, Rakkauden Suomesta löytäneet ja Opiskelijaksi Suomeen. Ryhmä tutustuu yhteisön henkilöihin ja heidän elämäntarinoihinsa. Ryhmän tehtävänä on selvittää, miksi yhteisön henkilöt ovat muuttaneet Suomeen?
Kun yhteisön tarinoihin on tutustuttu, ryhmät sekoitetaan. Nyt jokaiseen ryhmään tulee yhden yhteisön ”asiantuntija”. Ryhmän jäsenet vertailevat keskenään löytämiään asioita ja koostavat esimerkiksi käsitekartan muotoon, mitä erilaisia syitä maahanmuutolle ovat löytäneet.
Tutustukaa kategoriaan Suomi ja suomalaisuus.
Poimikaa elämäntarinoista kokemuksia Suomesta ja suomalaisista.
· millaisen ensivaikutelman saanut Suomesta?
· viihtyykö Suomessa?
· mitä hankaluuksia tai vaikeuksia on kohdannut Suomessa?
· mistä asioista Suomessa pitää/ei pidä?
Pelatkaa pareittain tai pienissä ryhmissä sananselityspeliä. Kirjoittakaa paperi- tai pahvilapuille.
sanat
pakolainen,
maahanmuuttaja, paluumuuttaja, siirtolainen, vuokratyövoima, rasismi, muukalainen,
tasa-arvo, syrjintä, suvaitsevaisuus, kansalaisuus, kansallisuus,
MONIKULTTUURISUUS, EXPATRIAATTI
Toinen parista/ yksi ryhmästä selittää sanaa toiselle, toinen arvaa. Selityksessä ei saa käyttää sanan osia, vaan sana pitää selittää omin sanoin.
Lue Agnesin, Marisolin ja Zoranin elämäntarinat. Miten he suhtautuvat sanaan maahanmuuttaja? Mikä olisi heidän mielestään parempi sana?
Lisäksi voi pohtia mm. seuraavia kysymyksiä:
Eri kansallisuuksiin liitetään usein stereotypioita. ”Venäläiset ovat aina sellaisia ja ruotsalaiset tällaisia. ” Etsi elämäntarinoista maahanmuuttajien käsityksiä Suomesta ja suomalaisuudesta. Lue esimerkiksi Jiamein, Helenin ja Rajin elämäntarinat. Oletko sinä ja sinun perheesi sekä ystäväsi tällaisia suomalaisia? Millaisen kuvan maahanmuuttajat ovat saaneet suomalaisista? Pohdi, pitääkö tämä mielikuva paikkaansa?
Arjen pieniä asioita voidaan tehdä monella eri tavalla. Tehtävänä on vertailla tietämystä eri maiden tavoista. Miettikää pareittain tai pienissä ryhmissä, millaisia erilaisia kulttuurisia tapoja tiedätte liittyvän seuraaviin asioihin:
Erilaisia tilanteita ja asioita voitte keksiä myös itse lisää.
Ihanista erilaisista tavoista voi koostaa piirretyn tai kirjoitetun koosteen.
Jos mahdollista, esittäkää muulle luokalle kyseessä oleva ihana, erilainen tapa!
Avaa karttasivu ja etsi kartalta Viro. Klikkaa maata ja tutki matkalippuja. Lippua klikkaamalla pääsee henkilön elämäntarinaan. Montako virolaista maahanmuuttajaa verkkonäyttelyssä on?
Tutustu virolaisten maahanmuuttajien profiileihin ja elämäntarinoihin. Ketä he ovat?
Mitä yhteistä ja mitä erilaista heidän elämäntarinoissaan on?
Oppiaine: UE, HY, KU
Toteutus: Tutustukaa yhteisöön Pakolaiset. Lukekaa esimerkiksi Trongin, Savoeynin, Haleeman ja Yasirin kuvaukset paosta. Piirrä tai maalaa kuva paon hetkestä ja tunnelmasta.
Oppiaine: uskonto, elämänkatsomustieto, kotitalous, terveystieto,
Tavoitteet: pohtia monikulttuurisuutta ruokakulttuurin näkökulmasta, miettiä omaa ruokakulttuuria suhteessa muihin ja tunnistaa omien arki- ja juhlaruokien kulttuurisidonnaisuus.
Toteutus: Tutustukaa kategoriassa Suomi ja suomalaisuus yhteisöön Muiden murkinat. Lukekaa mahdollisimman monta elämäntarinaa ja kirjatkaa ylös ruokaan liittyviä asioita ja kommentteja.
Mitä erikoisuuksia maahanmuuttajat ovat nähneet, kokeneet ja maistaneet suomalaisessa ruokakulttuurissa? Pohdi tähän perustuen:
Tutustukaa yhdessä verkkonäyttelyn yhteisöön Maahanmuuttajiksi leimatut. Keskustelkaa esimerkiksi pareittain leimaamisesta ja leimautumisesta. Voitte käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:
Oppiaine: HY, UE
Tavoitteet: Eläytyä suomalaisen työpaikan ilmapiiriin, miettiä suomalaisen työelämän asenteita ja tapoja suhteessa muualta muuttaneisiin.
Toteutus: Tutustukaa verkkonäyttelyn kategoriaan Työelämäkokemukset ja lukekaa erilaisia kokemuksia suomalaiselle työpaikalle sopeutumisesta. Tutustukaa esimerkiksi yhteisöihin Ansiotyöttömät, Koulutusta vastaavassa työssä olevat ja Keikkatyöläiset ja vertailkaa elämäntarinoista löytyviä kokemuksia. Esim. Demban, Sayyidin ja Savoyenin tarinoissa on kokemuksia suomalaisista työpaikoista.
Kuvittele tilanne, että olet kesätöissä paikassa, jossa on ollut aikaisemmin vain suomalaissyntyisiä työntekijöitä. Yritykseen on tulossa ensimmäinen maahanmuuttaja töihin. Miten valmistaisit työpaikan ihmisiä maahanmuuttajan kohtaamiseen ja hänen vastaanottoonsa? Miten perehdyttäisit maahanmuuttajat suomalaiseen työkulttuuriin ja maan tapoihin?
Laadi muistilista, mitä asioita sinä ja työpaikan muut ihmiset voisivat ottaa huomioon.
Tai kehitelkää pienessä ryhmässä tilannekuva uuden työkaverin ensimmäisestä työpäivästä. Tilannekuva voi olla vuoropuhelu, kirjoitettu tarina, pantomiimiesitys, piirros, sarjakuva.
Missä ammateissa olet nähnyt työskentelevän maahanmuuttajia? Missä ammateissa et ole ikinä nähnyt maahanmuuttajataustaista työntekijää? Vertaile kokemuksia ryhmäsi kesken.
Maahanmuuttoon liitetään usein käsite kulttuurishokki. Tutustukaa elämäntarinoihin, esimerkiksi yhteisöön Outo hiljaisuus, vaikkapa Jiamein tarinaan. Miettikää pareittain tai pienissä ryhmissä :
Tutustu elämäntarinoihin ja Käyttäjälle-sivun sanastoon (määritelmät oleskeluluvista). esim Asman tarina, Eläydy ulkomaalaisen rooliin ja mieti millainen elämäsi tulee olemaan nyt ja tulevaisuudessa, jos olet saanut:
Kuuntele Sanjayn määritelmä sopeutumisesta ja lue sanastosta määritelmät sanoille akkulturaatio, sopeutuminen, kotoutuminen ja integraatio. Laadi tämän jälkeen oma määritelmäsi, millainen on sopeutunut maahanmuuttaja.
Tutustukaa verkkonäyttelyn kategoriaan Sopeutumisen avaimet. Kategoriassa on kuusi erilaista yhteisöä (Avoin asenne, Maassa maan tavalla, Sujuva Suomi, Suvaitsevat suomalaiset, Tuikitärkeä työllistyminen ja Verraton vertaistuki). Valitkaa jokaisesta yhteisöstä vähintään yksi elämäntarina. Pohtikaa pareittain tai ryhmissä elämäntarinoiden pohjalta:
Tutustukaa yhteisöön Rotusorretut ja yhteisön jäsenten elämäntarinoihin.
Pohtikaa ryhmässä, mitä rasismi tarkoittaa ja mistä se johtuu? Keksikää esimerkkejä, miten rasismi ilmenee käytännössä. Voitte käyttää apuna maahanmuuttajien omia kertomuksia. Miten he ovat selvinneet rasismikokemuksista?
Valitse jonkun maahanmuuttajan elämäntarina. Perehdy hänen taustaansa, elämänvaiheisiinsa ja kokemuksiin. Millaista tulevaisuutta ennustat hänelle?
Tutustukaa kategoriaan Juuret ja sen eri yhteisöihin. Pohtikaa, mitä juuret merkitsevät? Mitä seurauksia voi olla juurettomuuden tunteella?
Pohdi, millaiset ovat sinun omat juuresi.
Jatkotehtävänä omien juurien pohtimiselle voitte haastatella kotona omia vanhempia tai isovanhempia heidän juuristaan.
Selatkaa yhteisöä
Pakkasen puremat.
Mikä Suomen maantieteellisestä sijainnissa, ilmastossa ja sääilmiöissä on yllättänyt yhteisöön kuuluvat maahanmuuttajat? Miten heidän suhtautumisensa on muuttunut ajan kuluessa?
Yasir ja Haleema ovat aviopari. Vertaile heidän tarinoitaan osittain samoista kokemuksista. Mieti, miten he ovat pärjänneet elämässä näistä lähtökodista?
Vertaile kahden intialaisen, Mitran ja Rajin elämäntarinoita. Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä niissä on? Miten he suhtautuvat Suomeen asuinpaikkana? Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia heillä on?
Oppiaineet: HY, UE,
Toteutus:
Maahanmuuttajatutkimuksessa puhutaan eri maahanmuuttajasukupolvista. Päättele tai selvitä internetin avulla, mitä seuraavat käsitteet tarkoittavat:
Pohdi samalla, keneen maahanmuuttajakäsitettä voidaan soveltaa ja keneen ei. Kuinka kauan henkilöstä voidaan puhua maahanmuuttajana?
Oppiaineet: HY
Toteutus:
Tutustukaa verkkonäyttelyn kategoriaan Työelämäkokemukset. Voitte jakaa luokan ryhmiin, niin että yksi ryhmä perehtyy aina kategorian yhteen yhteisöön. Kiinnittäkää huomiota tarinoissa kuvattuihin kokemuksiin suomalaisesta työelämästä.
Pohtikaa elämäntarinoiden, omien kokemustenne ja muiden lähteiden perusteella:
Lisätehtävänä voi pohtia tulevaisuuden näkymiä. Sotien jälkeen syntyneet ns. suuret ikäluokat jäävät lähivuosina eläkkeelle. Suomeen on ennustettu työvoimapulaa tämän johdosta.
Oppiaine: HY
Tavoite: valottaa ammattiyhdistystoimintaa maahanmuuttajien näkökulmasta
Toteutus:
Tutustu kategorian Kansalaistoiminta yhteisöön Ammattiliitoissa.
Valitse kolme elämäntarinaa ja selvitä,
Oppiaineet: HY, BG
Lukekaa Consuelon, Yasirin, Ademin, Wendon, Trongin, Asman ja Savoeynin elämäntarinat.
Millainen yhteiskunnallinen tilanne heidän kotimaassaan on johtanut Suomeen muuttoon?
Ketkä verkkonäyttelyssä esitellyistä pakolaisista voisivat palata nyt kotimaahansa turvallisesti?
Toteutus:
Tutki somalialaisen Asman tarinaa ja selvitä seuraavat asiat internetiä apuna käyttäen:
a) Miksi Somaliassa on ollut levotonta 1990-luvulla?
b) Asma sai jatkuvan oleskeluluvan eli A-oleskeluluvan noin vuoden Suomessa oleskelun jälkeen. Selvitä, mitä tarkoittavat tilapäinen oleskelu lupa eli nk. B-oleskelulupa ja pysyvä oleskelulupa eli P-oleskelulupa.
c) Millainen tilanne Somaliassa on tällä hetkellä? Voisiko Asma palata kotimaahansa turvallisesti?