5. Muita kuurojen kirjapainoalan hankkeita

Vaikka Oskar Wetzellin kirjansitomo ja Oy Surdus Ab kouluttivat kuuroja työntekijöitä kirjapainoalalle ja työllistivät heitä, toimi kuuroja runsaasti myös muissa kirjapainoissa ja graafisella alalla. 1970-luvun lopulla kirjapainoalalla on arveltu toimineen jopa sata kuuroa. Suurin osa heistä oli saanut koulutuksen alalle ja työskenteli tavallisissa kirjapainoissa.

Paperisampo Oy

Oy Surdus Ab toimi aina vuoteen 1979 saakka, mutta sillä oli jo pitkään ollut talouden suhteen haasteita. Koska kuurojen työllistyminen oli jatkuvasti haasteena, päätti vuonna 1959 perustettu Kuurojenyhdistysten Tuki ry perustaa yhtiön nimeltään Paperisampo Oy, joka valmisti pahvi- ja paperituotteita. Mukana hankkeessa oli Jarmo Narmala, jolla oli kirjansitojan koulutus ja hyvä kokemus kirjapainoalalta. Narmala toimikin yrityksen johtajana vuosina 1961-1974.

Mukaan osakkaaksi tuli myös Kuurojen Liitto, ja hankkeessa toimi joukko aktiivisia kuuroja ja kuulevia. Yrityksestä koituisi kuuroille taloudellista hyötyä ja että se tarjoaisi heille myös työ- ja oppisopimuspaikkoja. Paperisampo perustettiin Hämeenlinnaan, koska siellä oli kuurojen työllisyystilanne ollut pitkään huono. Aluksi yritys toimi Hämeenlinnan kuurojen yhdistyksen toimitalon kellarissa kuuden, seitsemän työntekijän voimin. Tavoitteena oli kuitenkin oman toimitalon rakentaminen, ja se valmistuikin vuonna 1964.

Paperisampo Oy jatkoi toimintaansa noin viidentoista vuoden ajan tuottamatta juuri voittoa, mutta ei toisaalta tappiotakaan. Vuonna 1966 siellä aloitettiin kuurosokeiden työllistäminen. He valmistivat koritöitä ja rottinkituoleja Kuurosokeiden Työkeskus Sampolaksi nimetyssä työpisteessä. Vuosina 1972-1974 Paperisampo purettiin yhtiönä, ja sen työntekijät siirtyivät Kuurojen Huoltokotisäätiön suojatyöntekijöiksi.

Työtä jatkettiin vuodesta 1975 lähtien Työkeskus Sampolan nimellä Huoltokotisäätiön omistuksessa. Uudessa ja suuremmassa kuurojen ja kuurosokeiden suojatyöpaikassa oli korityöosasto ja kirjansitomo, joka teki pääasiassa tilaus- ja alihankintatöitä kirjapainoille, laitoksille ja virastoille. Lisäksi sillä oli omaa kirja- ja paperikauppa-alan tuotantoa.

Kuurojen Graafisen Alan Tuki ry ja lehtiä

Kuurojen Liiton äänenkannattajien Kuuromykkäin Lehden ja Tidskrift för Dövstumman lisäksi kuurot kirjatyön ammattilaiset julkaisivat myös muita lehtiä, jotka oli tarkoitettu sekä kuuroille että kuuleville. Viimeksi mainituille haluttiin tehdä kuurojen ihmisten maailmaa tutuksi.

Kuurojen Liitossa työskentelivät monipuolisissa tehtävissä Rurik Pitkänen ja hänen vaimonsa Katri. Rurik Pitkänen toimi muun muassa Kuurojen Lehden toimitussihteerinä ja liiton toiminnanjohtajana. Pitkästen kotona asui kaksi kirjapaino Surduksen oppilasta, joiden talous oli opiskeluaikana tiukoilla. Niinpä Pitkänen ajatteli, että olisi hyvä saada aikaan yhdistys avustamaan nuoria kuuroja oppilaita. Näin sai alkunsa Kuurojen Graafisen Alan Tuki ry, joka keräsi varoja julkaisemalla Me Kuurot –lehteä. Varoja kerättiin myös myymällä kirjeensulkijamerkkejä, jotka oli painettu Surduksessa. Yhdistys lahjoitti myös kuurojen yhdistyksille videolaitteita ja tuki Surduksen toimintaa.

Kuurojen Graafisen Alan Tuki ry jakoi stipendejä ammattikoulussa tai ammattikursseilla opiskeleville kuuroille esimerkiksi opiskelumaksuihin, välineisiin tai kirjallisuuteen. Etusijalla olivat ne, jotka opiskelivat litografin, valolatojan, asemoijan, reprokuvaajan, taidegraafikon, somistaja-tekstaajan, silkki- ja offsetpainajan, paperinleikkaajan, kaivertajan sekä kultasepän ja kartan- ja puhtaaksipiirtäjän aloilla.

Me Kuurot –lehden perusti vuonna 1964 Katri Pitkänen. Hän oli sen päätoimittajana ja pitkään myös ainoana toimittajana. Lehden tarkoitus oli kertoa kuuroista kuuleville, koska valtaväestö ei juuri tiennyt heistä eikä viittomakielestä. Pitkänen saikin lehdestä paljon palautetta ja kiitosta yleisöltä. Hän myös hoiti kirjoitustyön ja vuosien mittaan lehden sivumäärä kasvoi ja sisältö monipuolistui. Lehden ulkoasun suunnitteli kuuro graafikko Osmo Entelä. Lehdessä toimi myös kuuro taiteilija Soini Suni.

Muita lehtiä olivat muun muassa Kuurojen Ystävä, jonka julkaisemisen aloitti vuonna 1926 Väinö Sihvola. Hän julkaisi lehteä omalla kustannuksellaan. Lehden tarkoituksena oli saada kuurojen omat ajatukset ja toivomukset julkisuuteen sekä välittää tietoa kuurojen maailmasta myös kuuleville. Lehti ilmestyi kahdesti kuukaudessa ja näin se kykeni välittämään Kuuromykkäin Lehteä nopeammin ajankohtaista tietoa kuuroille esimerkiksi yhdistysten toiminnasta ja tapahtumista.

Vuonna 1949 alkoi ilmestyä lehti nimeltään Kuurojen Viesti ja sen tarkoituksena oli toimia kuurojen yhdistäjänä. Tavoitteena oli myös kuurojen ja kuulevien maailman lähentäminen toisiinsa sekä ennakkoluulojen vähentäminen. Kuurojen Viestin julkaisijana oli Kuurojenyhdistysten Tuki ry, jonka tarkoituksena oli tukea paikallisia yhdistyksiä ja hankkia varoja näille jaettavaksi.

Samoihin aikoihin alkoi ilmestyä myös Carl-Erik Martolan julkaisema lehti Kuurojen Maailma. Kuten Kuurojen Viesti myös Kuurojen Maailma halusi olla kaikkien saman kohtalon sitomien yhdistäjänä. Tavoitteena oli myös lähentää kuuroja kuuleviin ja hälventää ennakkoluuloja ja lähentää näitä kahta maailmaa toisiinsa.